Kotijuttuja ei ole täällä juuri näkynyt. Se johtuu lähinnä siitä, että minäkään en ole juuri nähnyt kotia. Mitä nyt vilaukselta sängyn ja jääkaapin ympäripyöreiden työpäivien lomassa. Mutta se koti, täällä se on odotellut ihan tyynesti, että minulla on aikaa. Niinpä harvinainen vapaapäiväni kuluikin pitkästä aikaa sormet mullassa. Ah mitä terapiaa.
Minä en varsinaisesti ole mikään multasormi, viherpeukalo tai metsässä samoilija.
Joskus elämä tekee hassuja ympyröitä. Ostin vuosia sitten takin, joka on kovassa käytössä edelleen. Pidin sitä viimeksi eilen. Eilen viimeistelin myös saman brändin Brand Bookia toimistolla.
Joskus harmittelin, etten voi tarjota lapselle Balinmatkoja enkä poniratsastusta monta kertaa viikossa. En rahallisesti enkä ajankäytöllisesti. Meillä on tiukka ja mutkikas aikataulupaletti, johon ei paljon tilaa jää eikä se budjettikaan mikään suurensuuri ole. Sittemmin olen kuitenkin tajunnut, että voin tarjota vastapainoksi jotain, joka jää toivottavasti yhtä vahvana mieleen.
Olen aina ollut sitä mieltä, että pelkkä hyvä tuote itsessään ei riitä. Jos sitä ei ole pakattu riittävän kiinnostavasti, brändiin sopivasti ja harkitusti, ei se löydä tietään ostoskoriin. Tämä pätee niin verkossa kuin fyysisessä kaupassakin. Huikeakaan tuote ei tartu hyllystä edes käteen jos ei sillä ole mitään muuta. Se ei tavallaan pääse edes esittelemään huikeuttaan käytännössä, jos ei sillä ole myös huikeaa pakkausta. Meillä on toimistolla huhkittu tällä viikolla erityisesti tämän asian kimpussa.
Olen viettänyt monenlaisia juhannuksia. Ollut perinteisesti mökillä, hukuttanut eroani (erittäin tyhjällä) terassilla keskellä Helsinkiä, puhaltanut tulta ja yrittänyt sytyttää kaatosateessa kokkoa Rotterdamilaisella uimarannalla. Käsillä olevasta juhannuksesta ajattelin tehdä juuri sellaisen kuin haluan.
Vaatteissa on toiminut jo vuosia konsepti, mitä kesäisempää, sen mustempaa. Aion jatkaa sen viitoittamalla tiellä mutta muissa imagon osa-alueissa tapahtuu aika ajoin pientä hajontaa. Tämän kesän hittituotteissa se pinkki on selkeästi syrjäyttänyt mustat ja harmaat ja mikäs sen parempaa kuin katsella maailmaa vaaleanpunaisten lasien ja meikin takaa.
Tämän piti olla perjantaivideo mutta jänistin viime hetkellä. Eräs ystäväni ehdotti taannoin, että voisin sanella blogitekstit litteroivaan nauhuriin kun valittelin, ettei minulla ole aikaa kirjoittaa. Idea kuulosti ihan toimivalta mutta välittömästi sitä seurasi ajatus siitä, että samalla vaivallahan minä ne ajatukseni puhuisin suoraan videolle. Vaan en nyt sitten puhunut kun en vain kertakaikkiaan saanut itsestäni irti. Jänishousu mikä jänishousu.
Jos olet seurannut blogiani pidempään, tiedät ettei täällä useinkaan viljellä kukka- saati metsäkuvia. Sille on hyvin yksinkertainen syy. En nimittäin mene metsään kovin usein ja enkä nyt puhu pelkästään visioiden suunnasta. Nyt tein kuitenkin poikkeuksen ja vieläpä kahteen kertaan samalla viikolla. Sillä oli uskomattomia vaikutuksia.
Osakeyhtiön perustaminen kuulosti hienolta ja onhan se iso askel omalla uralla. Päästää irti siitä, että se pieni toiminimi, jolla on lähdetty liikkeelle, on se ainoa (hehheh) “lapsi” ja kaiken tekemisen keskiössä. Sitä jää jotenkin itsekin helposti jumiin vanhoihin toimintamalleihin ja kummallisiin uskomuksiin, jotka alkavat rajoittaa niin luovuutta kuin kasvamistakin.
Kaikki alkoi Helvetinviikko-nimisestä kirjasta. Sen ideana on piilevien voimavarojen saaminen käyttöön viemällä itsensä tarkoituksella äärirajoille.
Meissä jokaisessa on enemmän kuin uskommekaan. Kun puhutaan elämänmullistuksista tai erityisen tiukoista rutistuksista, moni toteaa, että mä en kyllä olis pystynyt tuohon. Kyllä sinä olisit, ihan varmasti. Siinä kohtaa kun harvemmin on vaihtoehtoja. Ja sehän siinä