Eilen kotimatkalla toivoin, että saisin kukkia.

susanna

Tajusin kuitenkin nykynaisena realiteetit eli sen, että varmimmin niitä saisi ostamalla itse. Samaan aikaan tajusin kuitenkin myös eri realiteetit eli taloustilanteeni ja jätin kauniit kimput kauppaan.

susanna_08

Kukkien sijaan viime aikoina kotiin on hiipinyt yskää, flunssaa ja villakoiria (jälkimmäisiä ei valitettavasti siinä O:n toivomassa muodossa). Hienoinen työstressikin on nostanut päätään kuumeen lisäksi ja kalenterista on karsittu kaikki ylimääräinen minimiin.

susanna_05

Yksi sähköpostiin kilahtanut kutsu sai kuitenkin hymyn huulille ja sen saadessani päätin, että piru vie, minähän menen. Kiitos Mummun ja Hevisedän, meninkin.

susanna_04

Ja tulin äsken kotiin kurkkukivusta huolimatta hymyillen. Paikalla olleen ystäväni sanoja lainaten, sieltä vain lähti niin hyvällä mielellä.

susanna_03

Susanna Sivonen on yksi niitä ihmisiä, joka hurmaavien kuvien taituroinnin lisäksi saa minut joka kerta hyvälle tuulelle. Omasta mielestään hän vain kertoo tarinoita. Tavallisista asioista, esimerkiksi unelmista.

susanna_02

Kattoon nousseista ilmapalloista, joista jokaiseen on kiinnitetty unelma pienelle paperille kirjoitettuna. Sillä unelmat eivät toteudu ellei niitä päästä irti, sanoi Susanna ja osoitti lappuja, joissa luki sellaisia asioita kuin kesähäät, opiskelupaikka, suklaa, joka ei lihota sekä hiljaisuus.

susanna_06

Unelmia on erilaisia, jokaisella meistä omansa. Pienen mittakaavan unelmani toteutui jo kun lähdin Stories by Susanna -tapahtumasta kotiin vaaleanpunainen ruusu kädessä. Unelmista on kyse myös tällä viikolla taittamassani Esitys-lehdessä, siitä lisää ehkä hieman myöhemmin. Isommassa mittakaavassa ollaan unelmien kanssa vasta alussa, vaikkapa tuon edellisen postauksen vauvakirjan kanssa.

susanna_01

Pitää vain päästää irti.

Ja tarinat, ne ne vasta tärkeitä ovat. Puhumattakaan siitä millainen voima niissä piilee.

///

Stories by Susanna
17.-20.2.2016
Design X Finland
Unioninkatu 27 A

///

Mistä sinä unelmoit?