Viisi vinkkiä kaaoksen kesyttämiseen

No millä se kaaos sitten selätetään? Koska  kaikki tarpeellinen on jo keksitty, miksi et ottaisi siitä myös kaikkea irti. Pienistä säästetyistä minuuteista kasvaa iso virta, säätämisen vähentyessä säästetyistä hermoista puhumattakaan. Keräsin sinulle viisi sovellusta ja ohjelmaa, joilla saat arjesta tuplasti sujuvampaa.

Read more

Oli asioita, jotka lähtivät pois vain kaasu pohjassa.”

”Jos on parisuhteessa, on parisuhteessa oltava silloinkin kun tekisi mieli olla hetki yksin. ”

Work | Urban Camping with IKEA GILTIG

Yhteistyössä IKEA Olethan jo huomannut, kuinka IKEA räjäytti pankin  ja marssitti päivänvaloon varmasti räväkimmän erikoismallistonsa miesmuistiin. Brittiläisen muotisuunnittelijan, Katie Earyn suunnittelema GILTIG ei turhia kainostele kuten ei suunnittelija itsekään. Digiprinteissä seikkailevat niin hampaat kuin aivotkin, kissoja, kaloja ja silmämunia unohtamatta.

Read more

Vimmatusti housuja

Lapsi on pidemmän aikaan vimmatusti toivonut, että meillä olisi samanlaisia vaatteita. Milloin hän on haikaillut omiaan aikuisten koossa minulle ja milloin minun garderobini sisältöä itselleen. Nyt päätin vihdoin toteuttaa tämän toiveen, joten 

Read more

Hallinnan tarve kasvaa kun epävarmuus elämässä lisääntyy.”

Posts navigation