Lapsi on pidemmän aikaan vimmatusti toivonut, että meillä olisi samanlaisia vaatteita. Milloin hän on haikaillut omiaan aikuisten koossa minulle ja milloin minun garderobini sisältöä itselleen. Nyt päätin vihdoin toteuttaa tämän toiveen, joten nyt on samanlaiset housut niin äidillä kuin tyttärelläkin, minä tosin yhdistän niitä hieman hillitymmin kuin tuo minimittainen. Kyseessä ovat tietysti Vimma Companyn Leikki-kuosiset legginsit. Hurahdin ihan täysin tähän kuosiin heti kun bongasin sen (ja fanitan salaa muutenkin sen suunnitellutta Riikka Koistista).

vimma vimma_02

Kuosi itsessään on nimensä mukaisesti leikkisä mutta siinä on samalla jotain hurmaavan synkeää. Ripaus valkoista harmaasävyjen seassa tuo omaankin (mustaan) legginssivalikoimaan ripauksen lisämaustetta. Ja sen mainitun mustan kanssahan nämä sopivat yhteen aivan täydellisesti.

vimma_10 vimma_04

Olen ollut aika vastahakoinen näiden matchaavien vaatteiden suhteen mutta tässä tapauksessa nämä sopivat molemmille aivan yhtä hyvin. Ja aivan yhtä paljon ne ovat olleet jo käytössäkin. Vielä kun tästä saisi tuollaisen tunikankin. Senkin kahdessa koossa.

vimma_09vimma_12

Kolahtaako Koistinen ja viehättääkö Vimma myös siellä ruudun toisella puolella?

P.S. Vimma näkyy hakevan myös Brand Repsejä eli brändilähettiläitä Instagramin puolella, aiotko hakea? Me ainakin aiotaan!

vimma_03

//

Vimma Company

Riikka Koistinen