Älä mene sinne, älä huuda, älä viitsi, älä kaiva nenää. Älä heiluta sitä hammasta likaisin sormin, älä jätä märkää pyyhettä lattialle, älä laita sitä sinne, älä marise. Älä, älä, älä. Minusta on tullut älättelijä. Toki rajat ovat rakkautta ja käytöstavat syystä kunniassa mutta onko kaikilla kielloilla lopulta oikeasti niin väliä. Kiellänkö siksi, että kyseessä on vakava uhka vai siksi, että minulla on pinna kireällä enkä jaksa mitään ylimääräistä. Kas siinäpä vähän pohdittavaa.

syksy_02

Älä juokse autotielle ja älä syö keltaista lunta lienevät ihan paikallaan, samoin muutama muu ä-alkuinen lause. Mutta entä tanssiminen liikennevaloissa, pyöräilykypärä päässä nukkuminen tai lätäkköön hyppääminen? Taitaa olla oma, aikuisten maailmani, joka siinä on vaarassa rusentua eikä suinkaan lapsen turvallisuus.

syksy syksy_04

Kun tyttäreni sai keväällä uuden, kukkakuvioisen kypäränsä, hän olisi halunnut nukkua se päässä. Kerroin tästä ystävälleni aikuismaisen, seesteisen sushilounaan lomassa ja ystäväni tokaisi itsestäänselvästi, että kai sä annoit tehdä niin. Nolona pyydystin puikkoihini seuraavan nigirin ja kerroin kieltäneeni. Miksi ihmeessä, kysyi ystäväni. No kun ei niin vaan tehdä, mutisin soijakastikkeelleni.

syksy_05 syksy_11 syksy_07

Tähänkö on tultu? Olen töissäni eturintamassa rikkomassa luutuneita käsityksiä visuaalisesta suunnittelusta (etenkin naisten tekemästä sellaisesta), pukeudun kuten minua huvittaa välittämättä vallitsevista trendeistä ja olen lävistänyt myös kieleni äitini (sekä useimpien saman ikäluokan ihmisten) mielipiteestä (anteeksi) huolimatta. Pidän lokeroimista missä tahansa asiassa vanhanaikaisena ja turhana, laatikon ulkopuolelle näkemistä suuressa arvossa ja itsetuntoa tärkeänä ominaisuutena.

syksy_09 syksy_13

Miksi sitten taannun äitinä jonnekin nukkavieruun todellisuuteen, jossa ei nyt vaan nukuta pyöräilykypärä päässä. Olenko sittenkin altis muiden mielipiteille vai tunkenut itseni vanhemmuuden lokeroon, jossa tehdään asiat oikein. Kuusivuotiaani keskustelee kanssani sujuvasti Benelux-maista, avaruuteen matkustamisesta, vauvojen syntymisestä ja matemaattisista ongelmista. Miksi en siis luota hänen näkemykseensä lätäköistä tai huomiokykyyn kypärä päässä nukkumisen välittömästi ilmenevistä sivuvaikutuksista?

syksy_10

Eilen päätin haastaa itseni ja ensimmäisen lätäkön siintäessä heti eskarin porteilla, kaivoin älättelyn sijaan kameran esiin ja annoin mennä. Siis sekä typerien kaavojeni, että lapseni.

syksy_03 syksy_12syksy_08

Lopputuloksena ei ollutkaan odottamiani vihaisesti mulkoilevia ohikulkijoita, litimärkiä omiakin vaatteita eikä kiloa hiekkaa lainehtivalla eteisen lattialla. Niiden sijaan minulla oli hymyileviä, jopa nauravia kanssakulkijoita, itse lätäköstä vihdoin pois halunnut onnellinen lapsi, joka halusi kotona vapaaehtoisesti suihkuun, huomattavasti vähemmän hiekkaa eteisen lattialla niiden huuhtouduttua lätäkössä pois kuravaatteista sekä syksyn parhaita kuvia aidosta riemusta.

syksy_06

Niin, että miksi hemmetissä minä olen koko tämän sadekauden kieltänyt menemästä niihin lätäköihin kotimatkalla, kysyn vaan. Puhumattakaan niistä muista ihan turhista kielloista, joilla olen yrittänyt pitää kiinni jostain ihme illuusiosta. Nyt sanonkin seuraavaksi itselleni, että älä älättele. Autotielle ei silti saa juosta mutta ehkä minullakin on vähän helpompaa jos en kiellä ihan kaikkea vaan annan uteliaisuudelle mahdollisuuden.