On ihmisiä, jotka uhraavat palan nykyisyyttä huomisen hyväksi ja ihmisiä, jotka uhraavat palan huomista tämän päivän hyväksi. Ensinmainitut saanevat enemmän aikaan.”

Näin totesi ystäväni noin puolessavälissä tätä vuotta ja minä olen täsmälleen samaa mieltä.

Uskon vakaasti siihen, että vaivannäkö todella palkitaan vaikka sitä onkin välillä loputtomien yövuorojen keskellä vaikea muistaa. Hienoimmat asiat eivät koskaan synny itsekseen, niitä varten on tehtävä uhrauksia. On se sitten yöunista, vapaa-ajasta tai jostain muusta.

tavoite_11

Tärkeintä on asettaa tavoitteita. Ilman niitä et tiedä mihin pyrit etkä todennäköisesti pääse mihinkään. Aarrekarttatyöpajassa tuli ilmi tähän liittyvä osuva vertaus. Ethän sinä navigaattoriinkaan syötä ainoastaan ilmansuuntaa vaan tarkan osoitteen. Suuntaamalla pohjoiseen pääset varmasti johonkin mutta jos tavoitteena on tietty osoite tietyssä kaupungissa tietyllä kadulla, tietyssä talossa, on paljon hedelmällisempää suunnata auton nokka suoraan sinne.

tavoite_15

Ilman tavoitetta et voi myöskään tietää millaisin askelin sinun tulee edetä. Toisaalta selkeä tavoite ohjaa sinua myös alitajuisesti, alat huomaamattasi tehdä päätöksiä ja valintoja, jotka johtavat kohti oikeaa osoitetta. Kuluva vuosi on ollut täynnä aivan uudenlaista järjestäytymistä. Tavoitteita on asetettu kasapäin ja ne ovat olleet erittäin korkealla. Ehkä liiankin. Kaikki askeleet on mietitty kokonaiskuvan ja niiden tavoitteiden kautta. Edistääkö tämä toiminta sitä? Mitä voisin tehdä toisin, jotta pääsisin lähemmäs tavoitettani?

tavoite_09

Nykyisyyttä on uhrattu kahmalokaupalla huomisen hyväksi ja nyt, marraskuun puolivälin häämöttäessä alkaa vihdoin näkyä tuloksia. Pitkä vuosi on takana ja välillä on meinannut usko loppua itse kultakin. Loskassa (henkisessä tai fyysisessä) rämpiessä on välillä käynyt mielessä, että onkohan tässä koko touhussa mitään järkeä. Työvuoro kaksi alkaa kun lapsi nukahtaa ja kesälomakin jäi pitämättä jälleen kerran. Univelkaa, koodin sekaan kadonneita vapaailtoja, itsekuria, jolla olisi valloittanut varmasti myös vuoria. Ja vuorilta ne ovat välillä tuntuneetkin, kaikki ne yhtäaikaiset deadlinet, vaatimukset ja paineet.

tavoite_02

Tänään kävelin töihin kirkkaassa aamuauringossa ja tajusin, että itseasiassa ne kaikki tavoitteet, joita tammikuussa asetettiin, on saavutettu. Kaikki se työmäärä, joka tänä vuonna on upotettu lukuisiin projekteihin on laitettu juuri oikeisiin paikkoihin. Yrityksillä on uusia, vahvoja ilmeitä ja brändejä, joilla ponnistaa maailmalle. Verkkosivustoja on avattu ja niistä on saatu hyvää palautetta. Repussa on tänään ilmestynyt Vauva-lehti, jossa Oot niin ihana -vauvakirja on mainittu. Meillä tehtyjä materiaaleja on tällä hetkellä esillä mm. New Yorkissa esillä ja vuoden viimeinenkin Esitys-lehti on painossa.

tavoite_10

Aivan yhtä tärkeää kuin se tavoitteiden asettaminen on nauttia niiden saavuttamisesta. Vaikka sinnikkyys, sitkeä puurtaminen ja ne uhraukset ovat tie eteenpäin, on välillä myös pysähdyttävä lumiselle bussipysäkille katsomaan aurinkoon ja huomaamaan ne tulokset. Tyytyväiset asiakkaat, toimivat widgetit, lehtimaininnat, kauniit sanat blogipostauksissa.

tavoite_07

Minä olen yllä mainittujen nykyisyydenuhraajien lisäksi myös saavutustensivuuttaja. Paahdan usein jo seuraavaa tavoitetta kohti siinä vaiheessa kun lehtiä (tai vauvakirjoja!) tulee painosta, kun verkkosivut lanseerataan tai kun joku näkee sen vaivan, että kirjoittaa minulle pitkän sähköpostin hyvin hoidetusta projektista. Olen hyvä laittamaan itseni likoon mutta aika huono huomaamaan ne siitä syntyvät tulokset kaikkien uusien, uhrauksia vaativien hommien keskellä.

tavoite_14

En voi omana pomonani antaa palkankorotusta, ylennystä tai muutakaan perinteistä porkkanaa hyvin tehdystä työstä mutta nyt voin kerrankin pysähtyä hetkeksi fiilistelemään tätä kaikkea. Nauttimaan siitä, että olemme handlanneet kaiken sen mitä tänä vuonna on ollut paletilla ja siinä sivussa tehneet myös kokonaan uuden tuotteen, jolla on toivottavasti loistava tulevaisuus edessä. Tällä kertaa en aio sivuuttaa näistä saavutuksista yhtäkään, sillä niiden takiahan tätä tehdään. Että saadaan jotain merkittävää ja pitkäjänteistä aikaan ja että maailma olisi taas vähän parempi ja visuaalisesti kutkuttavampi.

tavoite_04

Ei tämä tähän tietysti lopu. Työpöydällä odottaa jo kasa seuraavia haasteita ja vielä suurempia tavoitteita mutta ne saavat odottaa vielä yhden, ansaitun kahvimukillisen verran.

tavoite_05

Minkälaisia tavoitteita sinulla on tulevalle?
Miten aiot saavuttaa ne ja miten juhlistaa niiden saavuttamista?
Kuulutko sinäkin nykyisyydenuhraajiin ja saavutustensivuuttajiin?

tavoite_08

//

Ainoa Graphic Design

Ainoa Graphic Design Facebookissa