Moni on sanonut, että jännittävintä bloggaajan tapaamisessa kasvotusten on ääni. Siis se, että vaikka olisi lukenut vuosikaudet tätäkin julkista pöytälaatikkoa, ei ole välttämättä koskaan kuullut miltä kuulostan livenä. Itse olen usein miettinyt miltä ottamani kuvat kuulostavat.

Havahdun usein siihen, että kuvissani on hiljaista. Ne ovat jotenkin pysäytettyjä ja mutelle painettuja hetkiä elämästäni. En tiedä mistä tällainen hassu ajatus on oikein tullut. Toisaalta kuvaan usein paikallaan olevia asioita, ehkä sekin vaikuttaa valokuvien äänimaisemaan.

Ja se, että meillä on itseasiassa kotona usein aika hiljaista. Eriävä musiikkimaku on ratkaistu kuulokkein eikä lapsikaan ole sieltä äänekkäimmästä päästä. Mieskin puhuu aika hiljaa ja kissat melko harvoin ylipäätään.

Näissä kuvissa on makuuhuoneemme jonain ihan tavallisena lauantaina. Minä en ainakaan osaa kuvitella näihin mitään ääntä kuulumaan. En edes taustalta. Osaatko sinä?

Kasvotusten tavatessa minuun ei varmasti kukaan liitä sanaa hiljainen mutta kuviin ja kotiin se on hiipinyt kuin vaivihkaa. Musiikitkin kuuntelen useimmiten töissä tai liikkuessa paikasta toiseen. Kotona korvani kaipaavat rauhaa. Etenkin näin kolmen päivän messujen päätteeksi hiljaisuus on varsin tervetullutta.

 

Millainen äänimaisema teillä tai sinun kuvissasi on?