Tämän piti olla perjantaivideo mutta jänistin viime hetkellä. Eräs ystäväni ehdotti taannoin, että voisin sanella blogitekstit litteroivaan nauhuriin kun valittelin, ettei minulla ole aikaa kirjoittaa. Idea kuulosti ihan toimivalta mutta välittömästi sitä seurasi ajatus siitä, että samalla vaivallahan minä ne ajatukseni puhuisin suoraan videolle. Vaan en nyt sitten puhunut kun en vain kertakaikkiaan saanut itsestäni irti. Jänishousu mikä jänishousu.

Olen monta kertaa blogin hiljaiselon aikana miettinyt, että mistä oikein haluan kirjoittaa ja miksi. Aloitan usein postauksia mutta ne jäävät ajatustasolla ja konkreettisesti tyngiksi kun joku muu asia tulee siihen väliin. Ja kun niihin palaa myöhemmin, ne tuntuvat jo vähän nahistuneilta ja parhaat päivänsä nähneiltä. Niistä katoaa se sen hetken tunnelma, jota yritin tekstissä välittää.

Olen myös miettinyt, että mitkä aiheet saavat kynän sauhuamaan ja miksi joistain asioista ei synny sanan sanaa. Muiden tekstejä lukiessa vaikutun useimmiten pienten arkisten oivallusten äärellä. Jostain syystä olen myös viehättynyt valtavasti erilaisista päivä kanssani -kokonaisuuksista tai muista vastaavanlaisista rajatun ajan puitteissa tehdyistä raporteista. Jollain lailla se aikamääreen antaminen etukäteen tekee teksteistä ja kuvista kiinnostavia kun niiden sisältöä ei voi (ainakaan ihan kokonaan) valita.

On tietysti helppo sanoa, että no mikset itse kirjoita näistä samoista jutuista. Pohdin tätä viimeksi tänään kun kello oli puoli viisi ja kuittasin suurimman osan työviikosta tehdyksi sulkiessani toimiston oven. Suunnittelen kyllä aina innolla, että joo huomenna teen sellaisen päivä kanssani -postauksen tai aloitan maanantaina jonkun kuukausikoosteen, haasteen tai jatkosarjan. Hetken harkitsin myös jokaviikkoista tunnin live-streamia toimistolta, aina samaan aikaan ja samana päivänä.

Sitten iskee se epätoivo, että entä jos sen päivän aikana ei tapahdu kertakaikkiaan mitään kiinnostavaa. Mitä jos se dokumentointiviikko ei sisällä yhtään sattumusta, jännittävää tapaamista tai hauskaa mokaa. Entä jos se striimitunti on pelkkää kahvinjuontia, jossa ei ole mitään kerrottavaa.

Syy sille, miksi tämän postauksen piti olla video on oikeastaan aivan päinvastainen. Tällä viikolla on tapahtunut niin paljon etten tiedä mihin järjestykseen kaiken oikein laittaisin. Videolle olin ajatellut laittaa ne kronologiseen järjestykseen pidemmin taustarinoin mutta koska kirjoitan hitaammin kuin puhun, taidan täällä tyytyä lähinnä sillisalaattikoosteeseen.

 

Tämä viikko on hyvä esimerkki siitä mitä tavallisella viikolla tapahtuu kun on tapahtuakseen ja miten vasta jälkeenpäin huomaa, kuinka paljon se oikeastaan onkaan. Olen viikon aikana mm.

eksynyt Kruunuhakaan matkalla palaveriin

syönyt sushia ja pohtinut avokadojen ja graafisen suunnittelun suhdetta

ollut bussissa, joka ajoi kolarin

vieraillut kahdessa Punavuoressa sijaitsevassa liikkeessä, jotka liittyvät töihini mutta molemmat eri tavoin

käsitellyt hääkuvia

pohtinut osakekauppoja

mennyt metrolla postiin

tavannut uuden yhteistyökumppanin kuunnellen samalla junavideoita

kävellyt kaatosateessa

saanut tomaatintaimen

käynyt kirjastossa ja lainannut Pysähtymiskirja-nimisen teoksen, jota minulla ei ole ollut aikaa lukea (how ironic is that!)

hankkinut piirtonäytön

laajentanut postikorttivalikoimaa kahdella ja julistevalikoimaa yhdellä

ostanut spinnerin ja kukkia

herännyt kolmena aamuna viideltä

myöhästynyt kaikkina paitsi yhtenä aamuna töistä

käynyt lapsen kanssa jäätelökioskilla ja kokoa itse -salaattibaarissa

ja kuvannut kökön mainosvideon kun en uskaltanut kuvata sitä perjantaivideota tänne.

Että sellainen tosi mitäänsanomaton viikko, jossa ei tapahtunut juuri mitään. Olisi pitänyt varmaan videoida tätä heti maanantaista lähtien. Kun sitä elämäähän tässä on tarkoitus dokumentoida, juuri sellaisena kuin se on eikä odotella jotain mielenkiintoista päivää, jota ei ikinä tule. Sellaista odotellessa saattaa mennä ohi ne ihan oikeasti mielenkiintoisetkin päivät.

Nyt perjantain kunniaksi vähän Ben&Jerrysiä ja se mainittu kirja.