Kotijuttuja ei ole täällä juuri näkynyt. Se johtuu lähinnä siitä, että minäkään en ole juuri nähnyt kotia. Mitä nyt vilaukselta sängyn ja jääkaapin ympäripyöreiden työpäivien lomassa. Mutta se koti, täällä se on odotellut ihan tyynesti, että minulla on aikaa. Niinpä harvinainen vapaapäiväni kuluikin pitkästä aikaa sormet mullassa. Ah mitä terapiaa.

Minä en varsinaisesti ole mikään multasormi, viherpeukalo tai metsässä samoilija. En hoivaa kukkia, vaan lähinnä tapan ne ja luontosuhteeni rajoittuu pääosin takapihan syreenipuskaan ja kotitalomme päädyssä sijaitsevaan kolmionmuotoiseen säntillisesti leikattuun ruohotilkkuun. Tai siis sen ohi kävelemiseen päivittäin.

Jostain syystä meille on kuitenkin kertynyt ihan mittava kokoelma viherkasveja. Ja kun sanon viher, tarkoitan sitä. Kukkasia ei meillä ainakaan ruukussa nähdä, maljakkoon leikkona niitä ilmestyy yhtä satunnaisesti kuin minulle vapaapäiviä. Sen sijaan vihreän sävyjä on levittäytynyt ympäri kotia vähän niin kuin vaivihkaa.

Siemenestä kasvatettu makuuhuoneen chili on kivunnut kohti ikkunan yläreunaa ja nyt siellä roikkuu jo ensimmäinen satokin. Ystäväni antoi minulle alkukesästä tomaatintaimen ja traakkipuumme on pelastettu roskiskatoksesta. Yhdet mehikasvit naapurimme jättivät odottelemaan ikkunamme alle ja äitini on tuonut monen monta rönsyliljaa, joita meillä on ollut kotonakin niin kauan kuin muistan.

Loput kasvit olen kantanut meille hellävaroen pääosin heräteostoksina. Teen niitä useimmiten juuri tässä kohtaa kun tiukka työputki helpottaa ja ehdin ajatella kotiakin hetken. Silloin iskee yleensä viherkasvinkaipuu. Se liittyy usein samaan aikaan puhkeavaan pitäisi syödä terveellisemmin -jaksoon, sekä monen koneen pyykkiputkiin ja vaatehuoneen raivaamiseen.

Mitään kovin massiivista en viidakollemme (saati vaatehuoneelle) tehnyt, vaikka toisin voisi sotkun määrästä keittiössä päätellä. Vähän lisäilin vain multia ja suurempia ruukkuja sekä siirtelin hoivattuja yksilöitä paikasta toiseen. Niin ja ostin tietysti sen yhden heräteostoseukalyptuksen samalla kun kävin ruokakaupassa ostamassa avokadoja, vihanneksia ja rahkaa.

Kasvin ostamisesta tulee jotenkin normaali ja mukava olo. Sellainen, että minäkin tästä vaan menen nyt kotiin istuttelemaan ja keitän sen jälkeen kahvit. Mielikuvissani ne kahvit juodaan aurinkoisella parvekkeella ja kepeät yhden koneellisen pikkupyykit kuivuvat ulkona. Kumpikaan näistä ei kuitenkaan parvekkeettomassa alimman kerroksen ydinkeskusta-asunnossamme ole kovin todennäköistä ja sitä pyykkiäkin on kertynyt huomattavasti enemmän. Onneksi mielikuvia voi ostaa Kampinkeskuksesta ruukussakin ja sijoittaa keittiön ikkunalaudalle.

Muusta kiistattomasta urbaaniudestani huolimatta nautin jotenkin suunnattomasti tästä, että meillä on niitä kasveja kotona. Ja siitä, että minulla on taas aikaa olla kotona niitä ihastelemassa sen pyykinpesun ja kahvinjuonnin lomassa.

//