On kuvattu ananaksia, koodattu verkkosivuja ja lapsi aloitti koulun. Päässä pyörii miljoona ideaa, jotka saavat luvan odottaa edes sen hetken, että edelliset saadaan eteenpäin. Tai ainakin se lapsi kouluun.

Koulun alkaminen mietitytti etukäteen yllättävän vähän. Ärsyynnyin jopa hieman kaikesta hössötyksestä, sillä toivoin lähtölaskennasta mahdollisimman luontevaa ja mutkatonta. Paikan päällä tänään saatoin kuitenkin jonkun roskan pyyhkäistä silmästäkin kun isot reput ja pienet jalat olivat kadonneet koulurakennuksen ovesta sisään.

Sain koululaiseltani myös kukkia. Itse mökiltä kerättyjä kissankelloja. Mikä iso pieni rakas. Kukat päätyivät samaan kuvaan kirpputorilta löytyneen kauniin peilin kanssa. Joskus on ihana kuvata ihan muuten vaan. Vähän niinkuin sitä ananasta samaisen koululaisen toiveesta. “Äiti, nää näyttäisi tosi hienolta kuvauksissa. Voidaanko ostaa ja kuvata.”

Olen aloittanut myös bullet journalin pitämisen testimielessä. Kokeilen olisiko siitä isojen muistilistojeni korvaajaksi. So far, so good. Uskon, että meistä tulee vielä ihan hyvät kaverit. Samalla käyttöön pääsivät tulostettavat to do -listat, kalenterisivut, tsemppijulisteet ja muut oman verkkokauppamme uutuustuotteet.

Muistiin kirjoitetuille asioille (ja sille tsempille!) on todellakin tarvetta. Loppuvuoden tapahtuma- ja työputki on jälleen alkamaisillaan tai oikeastaan käynnissä jo. Laskeskelin tuossa hiljattain, että meillä on täällä pyöritettävänä kolme firmaa ja viisi omaa brändiä. Siihen tietysti ne asiakkaat vielä päälle.

Organisoitu muistiinpanojärjestelmä on todella tervetullut vaikka hyödynnämmekin toki nyt jo sähköistä projektinhallintaohjelmaa, synkronoitua digikalenteria ja jaettavissa olevaa kauppalista-applikaatiota. Ja niitä miljoonia muistilappuja.

Ajatukset ja hommat poukkoilevat vähän samaan tapaan kuin tämä teksti. Siellä vilisee lenkkareita, aapisia, CSS-komentoja ja logoja. On loma-aikoja, aikatauluja, palaverisumia ja pilkunviilausta. Yksi joukkorahoituskampanja ja paljon, paljon muuta.

Onneksi on se projektinhallintaohjelma, se bujo ja asenne kohdallaan.

//

Tulostettavat kaaoksenkesyttäjät löydät täältä ja koodilla VISUAALISESTIVAATIVALOVESYOU saat -10% kaikista itse tulostettavista tuotteista. Koodi on voimassa tämän viikon sunnuntaihin eli 13.8.2017 asti.