Lastenkirja kuolemasta kuulostaa aika raflaavalta, ehkä väärältäkin. Miten kuolemasta pitäisi lapselle puhua, kun se ei ole helppoa edes aikuiselta aikuiselle. Kun itse etsin vuosia sitten tällaista kirjaa kirjastosta, sitä ei löytynyt. Löytyi kyllä selän kääntänyt kirjastonhoitaja ja muutamia aiheeseen liittyviä teoksia, joita en kokenut omakseni. Nyt haluan kirjoittaa sen kirjan, jonka olisin itse halunnut silloin löytää.

Surunaama on surutyökirja lapsille ja aikuisille. Se ei ole satu eikä varsinaisesti perinteinen lastenkirjakaan. Oikeastaan minäkään en vielä tiedä ihan tarkalleen, että millainen siitä tulee. Sitä nimittäin tehdään parasta aikaa, sillä surua on niin monenlaista etten missään nimessä voi tehdä tätä yksin. Surunaamaa tehdään siis yhteisöllisesti verkossa ja sinä, naapurisi, lapsesi opettaja, äitisi, sisaresi ja somekaverisi voitte kaikki vaikuttaa siihen millainen siitä lopulta tulee.

Yhteisöllinen tekeminen tarkoittaa sitä, että julkaisen kaikki ideat ja luonnokset sitä mukaa kun niitä syntyy. Jokaista niistä saa kommentoida, ideoida, kritisoida, jakaa, tykätä tai kertoa ylipäätään omia ajatuksia aiheeseen liittyen. Keskustelua kirjan etenemisestä käydään pääosin somekanavissa niiden notkeuden takia eli liity ihmeessä mukaan sekä Surunaaman Facebook-sivuille että instan puolellekin.

Vaikka oman suurimman suruni keskiössä on kuolema, ei suru rajoitu pelkästään kuoleman käsittelyyn. Sitä on monessa muussakin elämäntilanteessa. Pitkällisen sairauden kanssa taistelussa, erossa, kiusaamisessa, ulkopuolisuudessa, yksinäisyydessä, lapsettomuudessa ja niin edelleen. Monissa, monissa paikoissa. Sitä käsittelee tälläkin hetkellä aivan uskomattoman moni. Vuonna 2016 Suomessa kuoli 53 923 henkilöä. Pelkästään näihin kuolemiin liittyviä omaisia ja läheisiä on valtava määrä.

Surunaama syntyi ajatuksesta sanoittaa surua, antaa työkaluja sen työstämiseen, lapsen kanssa ja ilman. Raskainta lapsen surun käsittelyssä on usein se, että sitä omaa surua pitäisi käsitellä siinä samaan aikaan. Sanat juuttuvat kurkkuun tai niitä ei ole. Mitä suru edes on, miten siitä pitäisi puhua, voiko sanoa ääneen, että vainaja, ruumis tai hautajaiset? Minkä kokoinen uurna on ja voiko taivaaseen lähettää tekstiviestejä? Mitä sanon lapselle kun en tiedä edes mitä mieltä itse olen?

 

Tämä kirja ei ole yhden surun tarina eikä se ole vain lapsille. Se on kokoelma suruun liittyviä asioita, sanoja, ilmiöitä ja tunnetiloja. Lopputulos saattaa olla lähempänä tehtävä- tai tietokirjaa kuin iltasatua. Haluan tehdä kirjan, jota aikuinen voi lukea itse pohjaksi keskustelulle, kirjan, jota lapsi voi lukea itse ja kirjan, jota lapsi ja aikuinen voivat lukea yhdessä. Sivuilla kulkee useita tasoja samanaikaisesti ja jokainen voi valita sen, josta saa itse juuri nyt eniten irti. Loppujen lopuksi surussa ei edes ole mitään aikuisten ja lasten tasoja, siellä on vain jokaisen ihmisen oma surukokemus, joka on kaikilla erilainen. Lapsillakin.

Surunaama on paitsi kirjan nimi, myös kirjassa oleva hahmo. Se ei kuitenkaan ole yhden satukaniperheen lapsi, joka kohtaa surun vaan se on ilmentymä surusta. Se tulee kylään milloin kenenkin luo, ehkä se on käynyt teilläkin. Se tulee kun sitä huvittaa ja viipyy niin kauan kuin haluaa. Se on käynyt kylässä huomattavasti useamman luona kuin tulet ajatelleeksi. Ehkä ihan sen lähimmänkin ihmisesi, joka ei vain koskaan puhu siitä.

Itse muistan edelleen, miten oudolta tuntui se, että minusta oli tullut “niitä, joille käy näin”. Ihan kuin minut olisi yhtäkkiä temmattu salaseuraan, jonka olemassaolosta en tiennyt aiemmin. Kun kerroin Surunaaman kyläilystä, alkoi moni muukin kertoa sen käyneen myös heillä. Myös sellaiset ihmiset, joiden kanssa emme olleet ikinä edes sivunneet tällaisia aiheita.

Mustanpuhuva pupunhahmoinen Surunaama on myös vertauskuva sinun surustasi. Se on naamari, joka sallii surun kokemisen ja käsittelyn, ehkä siitä kasvaa ihan fyysinenkin naamari, joka tulee kirjan mukana. Surunaaman kyläilystä ei usein puhuta, se kätketään, piilotetaan selän taakse. Korvannipukka saattaa pilkistää jostain ja jos se on käynyt sinunkin luonasi, sinä ehkä tunnistat sen, kun se tulee jonkun toisen luo.

Haluaisin, että kirja päättyisi aukeamaan, jossa on paljon erilaisia ihmisiä, joiden luona se on käynyt. Jotta syntyisi ajatus siitä, että kun Surunaama seuraavan kerran tulee lähellesi kylään, sinä voit ehkä kertoa kuka se on ja rohkaista ottamaan se vastaan. Haluan myös kertoa siitä, että vaikka suru voi olla painostavaa, musertavaa ja kaiken kattavaa, et ole yksin sen kanssa. Meitä on muitakin.

Yhteisöllinen kehitysprosessi antaa mahdollisuuden tehdä kirjan, josta mahdollisimman moni saa irti. Mitä useampi löytää Surunaama-projektin nyt kun se on vasta käynnissä, sitä paremman surutyökirjan me voimme yhdessä tehdä. Sitä useammanlaista surua siellä voi käsitellä ja sitä paremmin se vastaa oikeisiin tarpeisiin. Kaikki suru on oikeanlaista ja sallittua ja se on yksi Surunaaman kantava teema. Sinä saat surra sinun tavallasi ja minä toivon, että voin antaa edes jotain eteenpäin siitä mitä itse sain kun olin siellä syövereissä.

Toivon, että projektilla voisi todella auttaa surun kanssa kamppailevia. Pohdin ensin hyväntekeväisyyteen lahjoittamista valmistuneen kirjan myyntituotosta mutta oikean kohteen valitseminen kaikista niistä tärkeistä tuntuu ylivoimaisen vaikealta. Siksipä toivonkin, että myynti olisi niin hyvä, että voisin lahjoittaa osan Surunaama-kirjoista kirjastoihin. Jotta mahdollisimman moni sellainenkin löytäisi sen, joka ei ehkä pysty sitä hankkimaan tai jaksa edes etsiä. Ehkä jonain päivänä joku muu ei lähde kirjastosta tyhjin käsin.

Osallistu keskusteluun, kommentoi, jaa, tykkää, auta, sure, selviä. Lämpimästi tervetuloa mukaan tekemään kirjaa, jota ei osteta joululahjaksi.

Surunaama

Surunaama Facebookissa

Surunaama Instagramissa