Se on se tunne, kun menet bileisiin ja sulle tarjotaan olutta, jossa on sun suunnittelema etiketti. Olutetiketin lisäksi Sakemannille suunniteltiin paljon muutakin mutta kaikki alkoi salaperäisestä hahmosta, joka etiketissäkin seikkailee.

Sakemanni on saksalaisten tuotteiden maahantuoja, saksalaisten tuotteiden erikoismyymälä Turun Kauppahallissa, verkkokauppa sekä oluentuottaja. Paletilla oli siis alusta asti melkoinen kattaus, jota lähdettiin ottamaan haltuun myös visuaalisesti.

Jo ensimmäisissä palavereissa vilahteli toive salaperäisestä, hieman agenttihenkisestä hahmosta, joka visuaalisessa ilmeessä voisi seikkailla. Sain heti kiinni tästä miehestä ja muutamien luonnosten jälkeen Sakemanni oli saanut muotonsa.

Rakastan sitä, kun asiakkaalla on jokin älytön ajatus tai visio, jota voin lähteä rakentamaan ja viemään eteenpäin. Kukapa nyt ei haluaisi piirtää salaperäisiä agenttihahmoja töissä! Tästä projektista ei kyllä älyttömiä visioita puuttunut muutenkaan. Enpä ole ennen tehnyt asiakkaalle oluenpanijapaitaa tai Berliinin muuria Turun Kauppahalliin.

Hahmon ympärille kasvoi kokonainen visuaalinen ilme ja maailma. Hahmo seikkailee hieman melankolisessa harmaassa maisemassa, jossa vilahtelee saksalaisia maamerkkejä ja historiallisia viitteitä. Värimaailmaan tuotiin myös retrovivahteinen keltainen, joka päätyi logon lisäksi lopulta myös Kauppahallin seinään antamaan valoa liiketilalle.

Kauppahallimyymälän lisäksi Sakemanni toimii tietysti myös verkossa, joten kun visuaalinen ilme oli saatu valmiiksi, lähdettiin rakentamaan verkkokauppaa. Tämä on siinä mielessä hyvin tyypillinen hanke, että meillä suunniteltiin ja toteutettiin koko paketti alusta loppuun.

Kokonaiset hankkeet ovat ehdottomasti etusijalla meillä muutenkin, se on aina hedelmällisempi lähtökohta ja kustannustehokkaampaakin kuin toteuttaa pieniä rippusia sinne tänne. Toki tutuille, alunperin täällä tehdyille ilmeille ja brändeille tuotetaan tarvittaessa joustavasti myös pienempiä kokonaisuuksia myöhemmin mutta painopiste uusien hankkeiden osalta on kyllä ehdottomasti näissä alusta loppuun -jutuissa. Se on mielestäni sekä asiakkaan että meidän etu.

Kokonaispaketitkin räätälöidään aina asiakkaan ja kyseessä olevan hankkeen mukaan. Erilaisilla projekteilla on erilaiset reunaehdot, tavoitteet ja tarvittavat elementit. Sakemannin pakettiin sisällytimme visuaalisen ilmeen, brändäyksen, myymäläsuunnittelun, markkinointimateriaalin ja verkkokaupan lisäksi myös olutetiketin. Sakemannin ihkaoma olut, Checkpoint Charlie näkikin hiljattain päivänvalon.

Olen aivan innoissani siitä, että myös etiketissä asiakkaalla oli rohkeutta lähteä tekemään oman näköistä ja erottumaan markkinoilla olevista merkeistä. Salaperäinen miehemme seikkailee siis myös etiketissä ja täytyy sanoa, että pakkaussuunnittelu on kyllä joka kerta yhtä kiinnostavaa.

Kun tehdään pakkauksia, ollaan aivan toisella tavalla konkreettisten asioiden äärellä kuin verkossa. Nautin suunnattomasti myös visuaalisen ilmeen digisovellusten kehittelystä ja koodaamisestakin mutta kyllä nämä fyysiset tuotteet vaan lämmittävät tällaisen old school -graafikon sydäntä vielä ihan omalla tavallaan.

Sydäntäni lämmittää kyllä sekin, että saan työkseni ylipäätään tehdä näin mahtavia, älyttömiä ja kiinnostavia projekteja.

Älyttömien visioiden lisäksi näiltä kavereilta löytyy myös huumoria, kannattaa tsekata Sakemannin YouTube-kanava, jolla Juuso ja Osku testaavat Sakemannin tuotevalikoimaa tuote kerrallaan. Tässä pieni näyte, jossa pussutellaan Chai Lattea.

//

Sakemanni

Sakemanni YouTubessa

Muita meillä tehtyjä hankkeita voit tsekata täältä