Tiesitkö, että blogini suosituin hakusanayhdistelmä on edelleen visuaalisesti vaativa kuolema? Ehkä sosiaaliporno kiinnostaa tai ehkä kuolema on kohdannut monia muitakin. Se kiinnostaa mutta siitä harvoin puhutaan. No nyt on kuolemasta vähän lisää juttua.
Muistatko vielä, kun unelmoit niistä asioista, joita sinulla on nyt? Minä meinaan välillä unohtaa.
Muistatko vielä, kun blogit olivat päiväkirjamaisempia. Oli merkintöjä juuri tältä päivältä, päivän asua ja ehkä ruokaa. Hajanaisia ajatuksia, muistoja ja oivalluksia jäsentymättömämmässä paketissa. Sittemmin niistä tuli verkkomedioita, kuratoituja sisältöjä, useampia kirjoittajia, tuntikausia muokattuja kuvia ja editoituja, vain harvoin juuri tätä päivää tai hetkeä koskevia tekstejä. Omani tietysti mukaan lukien. Mitä jos tänään luvassa olisi ihan vaan sekalaisia kuulumisia?
Joskus minua hävettää myöntää miten pihalla olen luonnollisemmasta kosmetiikasta. Tai lähinnä miten huonosti se näkyy peili- tai muissa kaapeissani siitä huolimatta, että teen aiheeseen liittyen myös töitä.
Yksi tärkeimmistä oivalluksistani viime aikoina on ollut se, että jos haluan tehdä vastuullisempia valintoja, minun täytyy valita ne itse, tehdä niitä sellaisissa asioissa, jotka koen itselleni tärkeiksi ja niin, että ne sopivat juuri minun arkeeni. Koska uskon pienten muutosten olevan pysyvämpiä (ja olen hieman laiska), teen tätä siis helpoimmalla mahdollisella tavalla. Purkki kerrallaan.
Tämä tietyissä piireissä jo läpikohkattu metodi tarttui tutkaani vasta melko hiljattain eli alkuvuodesta. Kokeilin silloin hetken aikaa, tein kaiken oikeastaan vähän väärin ja ei kovin yllättävästi jätin homman myös enemmän tai vähemmän kesken. Nyt ajattelin kokeilla uudelleen ja keskittyä hieman enemmän myös yksityiskohtiin, joita on huimat kolme.
Tämä postaus kertoo siitä, kuinka ostin popsocketin. Tai ei, tämä postaus kertoo siitä, mitä opin itsestäni, kun kielsin itseäni kirjoittamasta siitä, että ostin popsocketin.
Viime viikot ovat olleet outo sekoitus lomaa töissä ja töitä lomalla. Toimistolla vallitsee edelleen muuttokaaos, päässä tuntuu olevan tauhkaa, sekalaisia muistiinpanoja lojuu sikin sokin pöydällä ja koneella eikä kroppakaan ihan kesäkunnossa liene. Olen pikkuhiljaa siivoillut. Päätä. Konetta. Aina välillä, kun aikaa on.
Olin ajatellut, että tästä kesästä tulee aika iisi. Ehkä ensimmäinen vuosiin, jolloin pidän ihan oikean loman ja otan muutenkin vähän rennommin. Hengittelen ja haahuilen. Vähänpä tiesin taas kerran.
Tällä viikolla olen
Reilu vuosi sitten olin luopunut isoista hankkeista, perustanut alkuvuodesta toisen yritykseni ja kipuilin uuden edessä. En oikein tiennyt minne kuulun, kuka olen tai edes mitä haluan. Halusin kuitenkin eteenpäin ja isosti. Uusien tuulien tueksi ostin uudet kengät ja pistin ne ensimmäistä kertaa jalkaani viime vuoden PING Festivaleille Clarioniin.
Olen aina pitänyt itseäni voittamattomana. Siis siinä mielessä, etten voita arvonnoista mitään. Lähempi tarkastelu osoittaa, että tämä ei ole ihan totta. Olen voittanut useammankin kerran enkä vain arvonnoissa vaan elämässä muutenkin.