Beauty | Rokkia ja piparminttua

Minulla on missio. Pyrin vähentämään peilikaapin sisältöä ja jos mahdollista, samalla yhdenmukaistamaan myös sen ulkoista habitusta. Suomeksi siis löytämään niitä paljonpuhuttuja luottotuotteita ja mieluiten mustavalkoisessa paketissa.

Work | Kukka-asioita ja kosmetiikkaa

Kamera on viuhunut viime aikoina vaikka kuinka. Kuvasimme toimistolla jonkin aikaa sitten kasan kosmetiikkaa ja näistä kuvista muodostuvat ajan myötä myös verkkosivut kunhan sinne asti päästään. Kaikenlaista muuta me olemmekin Villelle jo suunnitelleet vuosien varrella.

Beauty | Murskattua mustikkaa

Olen kirjoittanut vuosia blogia ja kosmetiikastakin aika paljon mutta en olisi silti osannut kuvailla viisivuotiasta osuvammin tämän hetkistä kynsilakkalemppariani.

Behind the Scenes | Kukkia ja koodausta

Tekee mieli tarttua taas kameraan. En tiedä johtuuko se enemmän uudesta linssistä vai kevätauringosta mutta väliäkö hällä.

Muina multitaskaajina

Olen multitaskannut koko vuoden kuin Kevin.Murphyn DOO.OVER* konsanaan. Olen toiminut taittajana, graafikkona, kuvittajana, kuvaajana ja kääntäjänäkin. Oman elämäni projektipäälliköstä tai äitiydestä nyt puhumattakaan. Tuo suihke puolestaan väittää olevansa

Beauty | Kahdellakympillä kauneutta ja salaperäinen synkroni

Tämän piti olla pelkästään postaus meikeistä mutta ensin haluan kertoa sinulle pienen tarinan. Minulla ja Tunnetila-blogin Ninalla on ollut monia rattoisia hetkiä kahvi- ja teemukien äärellä mutta blogimme, vaatemakumme ja elämäntyylimme eivät juurikaan kohtaa noin muuten. Siksi onkin jotenkin aivan pähkähullua, että

Beauty | Chance

Vielä riittää päiviä, jolloin häikäisee. Ne ovat aina niitä, jolloin jätin aurinkolasit kotiin.

Beauty | Kuusi kosmetiikkasuosikkia

Vähemmän on enemmän kosmetiikkarintamallakin juuri nyt. Omasta luottopussukastani löytyvät tällä hetkellä nämä tuotteet ja pussikin on sen verran pieni, että niillä mennään mitä sinne mahtuu ja muuta ei tarvita. Toimii niin reissussa kuin arkiaamunakin. 

Beauty | Ihosta ja armosta

Koska ihoni ei ole mikään hehkeyden perikuva, hätäännyin tietysti suunnattomasti (first world problems, oi kyllä) tästä tragediasta ja aloin kartoittaa ratkaisua asiaan. Monelle naiselle tuttu meikkivoiderumba ainaisine uusine kokeiluineen ei houkutellut ja lopulta jahkaillessani tämän kanssa tapahtui kaksi asiaa.

Beauty | /sɑːlt/

 

Laitan suolaa kyllä satunnaisesti ruokaan ja yksi suolakidelamppukin meiltä löytyy mutta että naamaan?

Beauty | Neljä grammaa noituutta

Miltä kuulostaisi huulipuna, joka on hylsyssä mustaa mutta muuttuu huulilla punaiseksi? Aivan pähkähullulta minustakin. Niin hullulta, että sellainen oli tietysti pakko saada.

Hair | Enemmän kukkia on enemmän

Olin minä siitä mitä mieltä tahansa, ovat kukat kevään ehdoton trendi kaikissa muodoissaan. Niitä näkyy niin vaatteissa kuin hiuksissakin ja ilmeisesti nousussa on myös O:n hanakasti kannattama enemmän on enemmän -suuntaus.