Viime viikot ovat olleet outo sekoitus lomaa töissä ja töitä lomalla. Toimistolla vallitsee edelleen muuttokaaos, päässä tuntuu olevan tauhkaa, sekalaisia muistiinpanoja lojuu sikin sokin pöydällä ja koneella eikä kroppakaan ihan kesäkunnossa liene. Olen pikkuhiljaa siivoillut. Päätä. Konetta. Aina välillä, kun aikaa on.
Jotta uudelle tulee tilaa, pitää ensin päästää irti vanhasta. Tämä pätee niin elämään, ihmissuhteisiin kuin toimistoihinkin.
En ollut koskaan ajatellut muuttavani Kaapelitehtaalta pois. Sellainen ei ollut käynyt mielessäkään ennenkuin maailmankaikkeus pisti tuulemaan ja pudotti nenän eteen sellaiset uudet tilat että oksat pois.
Lähteminen on tuntunut kaikelta muulta paitsi siltä miltä kuvittelin sen tuntuvan. Nyt istun jo täällä uudella toimistolla mutta palataan vielä hetkeksi takaisin vanhoihin neliöihin. Viimeisiin päiviin, joiden tunnelatausta on vaikea tiivistää tekstiksi.
Inspiraatio on ollut vähän hukassa viime aikoina. Töihin meno on tuntunut tahmealta ja ajatukset ovat sirpaloituneet niin ettei sieltä löydy enää yhtään ehjää kappaletta. Uusista ideoista nyt puhumattakaan. Omatkin projektit tuntuvat nihkeiltä, ne eivät oikein etene, innosta tai puhuttele.
Reilu vuosi sitten olin luopunut isoista hankkeista, perustanut alkuvuodesta toisen yritykseni ja kipuilin uuden edessä. En oikein tiennyt minne kuulun, kuka olen tai edes mitä haluan. Halusin kuitenkin eteenpäin ja isosti. Uusien tuulien tueksi ostin uudet kengät ja pistin ne ensimmäistä kertaa jalkaani viime vuoden PING Festivaleille Clarioniin.
Olen aina pitänyt itseäni voittamattomana. Siis siinä mielessä, etten voita arvonnoista mitään. Lähempi tarkastelu osoittaa, että tämä ei ole ihan totta. Olen voittanut useammankin kerran enkä vain arvonnoissa vaan elämässä muutenkin.
Vaikka töksäyttely siitä, että kiukkuisella naisella on se aika kuusta onkin junttia ja typerää, on sillä ajoituksella kyllä melkoinen vaikutus oloon. Pahimmalla PMS-viikolla ei tule mistään mitään ja maailma romahtaa ihan just, kun taas tietyssä kohdassa kiertoa on niin voittajaolo ja bossladymeno ettei mitään rajaa. Voisiko elämääkin jotenkin ajoittaa sen mukaan?
Halusin alunperin suunnitella ihan oman bujon (mikä sekin olisi kyllä ihan mahtavaa!) mutta hetken ideoita pyöriteltyäni jouduin myöntämään, että Nuuna on oikeastaan tehnyt jo sen kaiken mitä olisin siihen bujoon halunnut tehdä. Siis laittanut yhteen upeat materiaalit, mageet printit, nerokkaat oivallukset ja viimeistellyn (Red Dot -palkitun) designin. Myönsin tappioni, hautasin omat suunnitelmani pöytälaatikkoon ja niin minusta tuli Nuuna-fani.
Haluatko verkkosivuillesi uutiskirjelomakkeen, hae plugari. Haluatko tehdä paikallisen kopion kahden vuoden sähköpostikirjeenvaihdosta kansioineen Thunderbirdillä, hae plugari. Kaikki tuntuu nykyään korjaantuvan erilaisilla lisäosilla, plugareilla. Miksei elämään saa kans plugareita? Tässä olisi muutamia ideoita:
Kuva on klikkiotsikoiden aatelia, avaa postaus, niin näet mistä kirjoista on kyse.
Okei, tämä on ehkä laiskin tapa ikinä kirjoittaa blogiteksti mutta viis siitä. Yllätyin oikeasti siitä, että viime aikojen ehdottomasti kommentoiduin instapostaus koski migreeniauroja ja jälkikäteen minua vähän harmitti, että se oli noh, kevyt instanosto eikä blogipostaus.
Oikeastaan minulle on tullut sama mieleen useammankin kerran viime aikoina. Että tästäkin olisi oikeastaan voinut kirjoittaa blogiin mutta enpähän kirjoittanut. Nyt kirjoitan.
Minkälaisia tavoitteita sinulla on? Tuntuvatko ne saavuttamattomilta vai realistisilta? Itse havahduin jonkin aikaa sitten siihen, että moni utopistiseltakin alkuun vaikuttanut tavoite on lopulta ollut ihan saavutettavissa vain pienellä näkökulman muutoksella ja tietyllä yksinkertaisella toimintatavalla.