Äitiydestä

Millaista on olla melkein neljävuotiaan äiti? Se on jotain sellaista, jota en olisi missään määrin osannut kuvitella vielä raskausaikanakaan. Silloin oli tietysti aikaa pohtia monia asioita pitkällekin, itse muistan ainakin pelänneeni etten osaisi asettaa rajoja murrosikäiselle tai etten ikinä selviäisi maailman pahuuksien selittämisestä. Hormonimyrskyissä sitä oli niin kovin kaukana siitä mitä ihan ensin, paljon ennen näitä seikkoja, on luvassa.

Ketsuppeja

“Mulla on näitä ketsuppeja, nää ketsupit on tosi ihania,
kato miten iso pää tällä ketsupilla on!”

Värikkäitä mukeja ja turvallisia aikuisia

Kesä on täällä tämänpäiväisestä lumisateesta huolimatta ja lomakin lähestyy. Ei tosin omani mutta O:n loma päiväkodista. Syksyllä puhaltavat uudet tuulet ja ryhmän lisäksi vaihtuvat myös tädit. Jouluna muistaminen jäi puolitiehen hyvistä aikeista huolimatta joten nyt halusimme O:n kanssa kiittää kuluneesta vuodesta. Päiväkotiin meneminen on ollut yksi suurista muutoksista ja se on sujunut mielettömän hienosti eikä vähiten mahtavien työntekijöiden takia.

Jotkut päivät ovat helpompia kuin toiset

Otsikon lauseesta on tullut patenttivastaus kysymykseen miten voin. Akuutista kriisistä on nyt kulunut sen verran aikaa etteivät jatkuvat avautumiset tai yhtäkkiset itkukohtaukset tunnu enää luontevilta. Oikeastaan olen aika hiljaa, siirrän osan ajatuksista toisina hetkinä ajateltaviksi, jotta pystyn toimimaan nyt.

NOPSA PRINSESSA

Ilmeisesti kesäsuunnitelmamme O:n kanssa lyötiin lukkoon kertaheitolla kun allekirjoittanut sai vihdoin toimittua hyvänä haltiattarena ja pihaan ilmestyi pinkkivalkoinen polkupyörä. En muista milloin O olisi ollut näin halkeamaisillaan onnesta ja innosta.

Kahvinjuonnista, periaatteista ja korurasioista

Astioiden suhteen minulla on ollut jo pitkään kaksi periaatetta. Niiden on oltava mustavalkoisia ja kahta samanlaista ei ruttumukeja lukuunottamatta kaappiini tule. No, nyt on sitten kaksi samanlaista raitamukia ja vain yksi periaate.

Aurinkolasien takana

Minun suruni ei ole sellaista kuin elokuvissa. Eivät lyö salamat eikä ukkonen myrskyä ympärillä. En huuda tuskaani vuoren laella enkä suurkaupungin vilinässä vajoa polvilleni elämän suurten kysymysten edessä rankkasateen huuhtoessa kyyneleitä viemäriin.

Sanoista – kun kaikki on toisin

Oikeastaan en puhunut ihan totta sanoista. Eivät ne kadonneet, niitä tuli yhtäkkiä lisää.
Sanoja, jotka maistuvat suussa vierailta. Vainaja. Omainen.

Työpöydällä poliisin numero, eteisessä kitara.
Niin moni asia on peruuttamattomalla tavalla toisin.

Sanat

Ja siihen loppuivat sanat.

Ehkä kokonaan, tai ainakin hyvin pitkäksi aikaa.

Antakaa minulle aikaa.

Palaan kun minulla on taas sanoja.

Burn baby burn

Sunnuntai-iltana suuntasin hetken mielijohteesta takaisin työhuoneelle, puikkelehdin joogafestivaaleja purkavien ihmisten välistä ja ylhäällä neljännessä kerroksessa avasin pahvilaatikon, joka oli odottanut vuoroaan jo kauan.

Maisema

Ei muuten kuulkaa harmita yhtään kävellä tällaisissa maisemissa kotiin.

Hyvää ystävänpäivää

asiattomilta_small