Sadekelin saappaani saapuivat ja uskomatonta mutta totta, ehdin jo hieman harmitella, että mihin ne sateet nyt katosivat kun olisin kerrankin varautunut. Arvaatte varmaan, että vettä alkoi tulla kaatamalla melkein sillä siunaaman sekunnilla.
Töissä on, yllätys yllätys, kiirettä. Vaan ei ihan niin paniikinomaista kuin vielä hetki sitten. Tekemistä riittää kyllä mutta niin tuntuu oudosti riittävän aikaakin. Vaikka tiedän itsekin pitäväni (turhankin) montaa rautaa tulessa, onnistuu työpäivieni monimuotoinen sisältö välillä yllättämään minutkin.
Kuten miehet, jotka lasten legolentokoneista siirtyvät vanhemmiten suihkuhävittäjiin, minäkin edistyn joissain asioissa. Tavaran määrähän on yksi maailmankaikkeuden tunnetuista vakioista,
Jos haluat tehdä samaa kuin minä tänään, tee niin kuin minä sanon äläkä niin kuin minä tein. Pese ne kankaat oikeasti ensin, itsehän vain hieman liottelin noita lavuaarissa. Laita suolaa sen verran kuin pussissa sanotaan, ei esimerkiksi vähemmän sen takia ettet jaksa mennä kauppaan juuri nyt ja
Ovat nämä aina vähän niin kuin lapsia nämä työprojektit (anteeksi O, ei sillä tavalla). Kun tulee valmista ja painovedos on hyväksytty, on kuin lapsi lentäisi pesästä maailmalle ja minun työni sen projektin osalta päättyy. Sen jälkeen on lennettävä omilla siivillään lehtihyllyihin, tilaajien postilaatikoihin ja milloin mihinkin. Synnytystuskat vaihtelevat hieman projekteittain. Jotkut syntyvät helpommin kuin toiset, toisaalta
Olen yrittänyt viime aikoina pitää vaateostokset minimissä niin omalta osaltani kuin lastenvaatteissakin ja ostaa vain tarpeeseen (tai ainakin järkevällä hinnalla, alennusrekistä, kirppikseltä tai vaikkapa huuto.netistä) mutta tämän paidan kohdalla itsehillintäni kertakaikkiaan petti aivan täysin.
