Nespresso haastoi minut kuvaamaan lempikahvini aamiaisella tai brunssilla höystettynä. En ole koskaan ollut oikein aamiaisihminen ja brunssitkin ovat suoraan sanoen aika kortilla.

nespressoaamiainen_02

Olen vuosia juonut aamuisin vain kupin tai kaksi kahvia. Oikeastaan minulla ei ole edes nälkä ennen puolta päivää. Olkoon päivän tärkein ateria mutta minun mielestäni sen voisi nauttia hieman myöhemmin. Olen siis hieman skeptinen tämän sanonnan suhteen.

nespressoaamiainen_03

Lempikahvistani ei sen sijaan ole epäilystäkään kellonajasta riippumatta. Kun kuulin Nespressosta ensimmäisen kerran, peräänkuulutin jo silloin makukahvien perään. Onneksi sellaiset saatiinkin melko pian ja siitä asti minulla on aina ollut Vaniliota valikoimissa. Muut kapselit saattavat loppua kesken kaiken mutta näiden saatavuudesta pidän kynsin hampain kiinni.

nespressoaamiainen

Aamiaisvastaisena ikuistinkin siis vaniljalatteni imaginaarisen aamiaisen kera. Sen, jonka nauttisin jos nauttisin aamiaista. Vaniliota nautin vastedeskin, aamiaista tai ei. Ja aamukahviksihan kutsutaan päivän ensimmäistä kahvia, oli kello mitä tahansa sitä nauttiessa.

nespressoaamiainen_05

Mitä sinä syöt aamiaiseksi? Oletko kaikki herkut pöytään -kaveri vai kuljetko sinäkin ainoastaan kofeiiniannoksen voimin lounasaikaan asti?

///

Nespresso

*kuvien kahvikapselit saatu blogin kautta