Jotta uudelle tulee tilaa, pitää ensin päästää irti vanhasta. Tämä pätee niin elämään, ihmissuhteisiin kuin toimistoihinkin. 

En ollut koskaan ajatellut muuttavani Kaapelitehtaalta pois. Sellainen ei ollut käynyt mielessäkään ennenkuin maailmankaikkeus pisti tuulemaan ja pudotti nenän eteen sellaiset uudet tilat että oksat pois. 

Lähteminen on tuntunut kaikelta muulta paitsi siltä miltä kuvittelin sen tuntuvan. Nyt istun jo täällä uudella toimistolla mutta palataan vielä hetkeksi takaisin vanhoihin neliöihin. Viimeisiin päiviin, joiden tunnelatausta on vaikea tiivistää tekstiksi.

Olen hyvin joustavaa sorttia ja elämäkin on aloitettu moneen kertaan uudestaan. Välillä hiukan hajanaisemmista palasista kuin toisilla kerroilla. Muuttojakin on matkalle mahtunut ja lähtemiseen liittyy aina oma tunnelmansa. Vanhasta on tavalla tai toisella päästettävä irti ja toisilla kerroilla se ottaa enemmän koville kuin toisilla. 

Kaapelin toimistolla on nyt soitettu viimeiset hitaat ja istuttu lattialla itkemässä ja huutamassa ulos kaikkea sitä, minkä piti ulos tullakin. En tiedä olisiko lähteminen itsessään aiheuttanut ihan näin massiivia reaktioita mutta kulisseissa on tapahtunut viime aikoina paljon muutakin. Tai no, kulisseissa ja kulisseissa, ei tänne blogiin asti ole kovin montaa tekstiä julkisestikaan kaiken tämän keskellä viime aikoina päätynyt. Osa siksi ettei ole ollut kaikelta muutokselta aikaa ja osa siksi, etten tiedä miten niistä puhuisin. Sinä iltana skumpan voimin manattiin siis kaikki mahdollinen niin sanotusti out of the system. 

Ja kun kaikki oli saatu ulos, muovitettu, pakattu lavoille ja rullakoihin ja viimeisen biisin viimeiset tahdit olivat hiipuneet, tuntui lähtö juuri oikealta. 

Seuraavana aamuna heräsin seesteiseen, odottavan olotilaan ja niin Last Tuesday (ja kaksi muuta firmaamme) jätti Kaapelin.

Matka tähän pisteeseen on ollut pitkä. Kaapelille muutosta on jo monta vuotta ja tunnen olevani nyt aivan eri ihminen. Silloin kiviseinien huomaan muutti epävarma, vielä suuntaansa hakeva ihminen. Sellainen, joka hiipi ensin hieman seiniä pitkin käytävillä. Sellainen, jonka mielessä soivat edelleen yhden eksän sanat siitä, että menisit oikeisiin töihin etkä askartelisi vaan yökaudet. 

Sellainen ihminen kotiutui Kaapelille. Kaikki tarvittava oli siellä ja muistan, kun ajattelin sen olevan aivan epätodellista. Että olen tosiaan nyt täällä, legendaarisella Kaapelitehtaalla. Minä. Pienen toiminimeni kanssa, kokeilemassa siipiäni. Eikä parempaa paikkaa kasvaa yrittäjänä, graafikkona ja ihmisenä olekaan. Sain olla minä, kokeilla, oppia ja rakentaa siellä oman näköiseni elämän.

Siitä huolimatta ja vaikka matka vanhalta toimistolta uuteen on linnuntietä vain 4 kilometriä, tuntuu tämä hyppäys vielä suuremmalta. Nyt olemme nimittäin aivan uudella tavalla omillamme. Omassa erillisrakennuksessamme, omalla sisäänkäynnillä, omissa tiloissamme, joissa ei ole ketään muuta. Ja pienen toiminimen sijaan tänne muutettiin kolme paljon isompaa yritystä. 

Muuttoautolla oli pituutta yksitoista metriä ja kyllä jo siinä pakatessa tulin miettineeksi, että ei tässä enää vain vähän harrastella. Koko työ- ja toimistohistoriani vilisi silmissä alkaen niistä varovaisista pöytäpaikoista, kotitoimistosta ja päätyen tähän hetkeen, jossa tarvitaan ihan oikeasti kuorma-auto ja kaksi kuormauskertaa, että kaikki on perillä. 

Kiitos Kaapelitehdas kaikista näistä vuosista. Tulen aina muistamaan niitä lämmöllä.