Tänään pyysin aamulla miestä lähettämään lapsen kouluun ja jatkoin unia. Ympäripyöreä edellinen viikko vaati veronsa mutta tällä kertaa olin varautunut. En yrittänytkään olla maanantaiaamuna parhaimmillani, vaan annoin itselleni ja ajatuksilleni tilaa toipua.

Tapahtumissa myyminen näyttää varmaan ulkopuolelle mukavalta jutustelulta ja kepeältä seisoskelulta. Sitä se tietysti onkin mutta se on myös satoja ja satoja uusia ihmisiä, joiden kanssa jokainen keskustelu alkaa nollasta.

Älä ymmärrä väärin, rakastan tavata ihmisiä, kuulla tuoteideoita, palautetta, tarinoita siitä, kenelle juuri tämä kortti sopii. Tarvitsen vain vähän aikaa palautua siitä kaikesta. Varsinkin, kun se rutistetaan sen muun työviikon perään.

Lauantaina ensimmäisen myyntipäivän jälkeen kävin vielä toimistolla maalaamassa. Sekin kuulostaa aika kepeältä ja olikin. Samaan aikaan se oli myös uuden, minulle vielä hieman vieraan asiakkaan ensimmäinen luonnoskierros. Se jännittävin, jossa kartoitetaan ollaanko samalla kartalla ollenkaan. Se mihin kohdistuvat suurimmat paineet löytää yhteinen sävel.

Nyt voin jo kertoa, että löytyi.

Kävin tässä palautumisen lomassa nimittäin esittelemässä ne lauantaina maalatut hämyisessä kahvilassa.

Matkalla takaisin kotiin katsoin kelloa mietin miten oudolta tuntuu, että nyt voisin todella tehdä mitä vaan. Mennä mihin vaan, leffaan, museoon, kaupungille, kahville, sushille tai vaikka nukkumaan. Se on kaikkien viime aikojen jälkeen sitä suurinta luksusta. Että on vapaata aikaa, jonka käyttötarkoituksen voi valita.

En mennyt sushille enkä nukkumaan. Halusin tallentaa tämän tunteen ensin tänne ja jalostaa sitä sen jälkeen menemällä tosiaan tekemään sitä mitä vaan.

Saattaa olla, että tänään mitä vaan on varattujen kirjojen noutaminen kirjastosta ja jos oikein innostun, saatan hakea jonkun ökykahvin Starbucksista.

Sillä tärkeintä ei ole se mitä teen vaan se, että voin tehdä mitä vaan.