Muistatko vielä, kun unelmoit niistä asioista, joita sinulla on nyt? Minä meinaan välillä unohtaa.

Usein tulee painettua täydellä höngällä eteenpäin ja pidettyä katse tiukasti tulevaisuudessa, niin kuin tietysti pitääkin, jos jotain meinaa saavuttaa. Välillä on kuitenkin hyvä vilkaista taaksekin päin. Miten monet asiat ovat asettuneet perspektiiviin ja miten pitkä matka on jo kuljettu.

En muista ihan tarkkaan, missä kohtaa aloin kiinnittää aktiivista huomiota kehittymiseen mutta sen muistan, miten epätoivoinen olen välillä ollut. Miten on tuntunut, että tarpoo siirapissa eikä mitään tapahdu. Tai tapahtuu kamalia asioita, joille ei voi mitään.

Kaikki isommat muutokset ottavat aikansa ja usein pienin, määrätietoisin askelin pääsee varmemmin päämäärään kuin sinne tänne äkkiä sohimalla. Toki joskus elämä heittää häränpyllyä ihan yhtäkkiä ja silloin voi joutua kohtaamaan koko elämää ravistavia mullistuksia kertaheitolla.

Pääpiirteissään on kuitenkin kyse hitaasta etenemisestä, etappi kerrallaan. Koko ajan uskoen tulevaisuuteen.

Muistatko vielä, kun unelmoit niistä asioista, joita sinulla on jo? Muistatko, kun halusit tietynlaisen kodin? Työn? Vaatekaapin?

Itse muistan elävästi haaveilleeni vuosia Helsinkiin muutosta ja kun se toteutui vuonna 2003, aloin haaveilla keskustassa asumisesta. Silloin se tuntui aivan utopistiselta, että minäkö muka asuisin Helsingin kantakaupungissa.

Haaveilin myös omasta työhuoneesta. Pakersin kotona työtilaksi muutetussa makkarissa ja haaveilin, että jonain päivänä minulla on ihan oikea toimisto. Silloin en uskaltanut haaveilla siitä kovin tarkasti, kunhan nyt olisi toimisto. Sellainen ihan oikea, johon voisi kutsua asiakkaitakin.

Noista haaveista on kulunut jo monta vuotta ja tähän väliin on mahtunut monta toimistoakin. Täällä nykyisessä on kaikki se, mitä kohti olen varovasti kurotellut ja enemmänkin. Kun oman toimiston saaminen ei ollut enää juttu eikä mikään, siirryin askel askeleelta suurisuuntaisempaan ja tarkempaan haaveiluun. Voi, kun olis luonnonvaloa, ylikorkea huonekorkeus, tilaa rakentaa studio. Ja sijanti olisi joku tosi katu-uskottava, vanha teollisuusrakennus tai vastaava.

No täällä minä nyt istun. Huonekorkeutta on neljä ja puoli metriä, studio on pystyssä ja noh, tämä ON vanha teollisuusrakennus. Ja kun lähden täältä, menen ratikalla sinne kantakaupunkiin, kotiin Helsingin ydinkeskustaan.

Oikeastaan se taika piileekin siinä uskalluksessa. Siinä, että uskaltaa haaveilla isosti, välittämättä siitä, kuinka älyttömältä se siinä hetkessä kuulostaa. Mitä isompi haave, sitä tiukemmin siihen on uskottava itse. Aina ne haaveet eivät välttämättä toteudu siinä muodossa, kuin ajattelee mutta aika monta rakkaudella vaalittua toivetta on vuosien varrella toteutunut.

Toki mikään ei tule ilmaiseksi. Maailma ei ole mikään lahja-automaatti vaan asioiden eteen on tehtävä töitä. Yritys kasvaa vain investoimalla siihen rahaa ja aikaa, koti löytyy selaamalla asuntoilmoituksia eikä toimistojakaan taivaalta tupsahda vaan niitä on etsittävä. Niin ja tietysti ensin investoitava niihin yrityksiin, jotta on varaa se unelmatoimisto vuokrata.

Paras kasvualusta unelmille on mielestäni se mielentila, jossa huomaa myös ne kaikki jo saavutetut asiat. Näkee sen työmäärän, joka on upotettu niihin unelmiin, joita elää ja hengittää juuri nyt. Taputtaa itseään olalle sinnikkyydestä ja antaa kiitosta niille, jotka ovat matkan varrella auttaneet.

En istuisi täällä toimistolla ilman ympärilläni olevia upeita ihmisiä, niitä valvottuja öitä tai järkähtämätöntä asennetta, jolla pahimmista hetkistä on rämmitty läpi. Niiden lisäksi tarvitaan enää vain se ripaus taikaa ja rohkeutta unelmoida.

Mistä sinä unelmoit juuri nyt?

***

Lue aiheeseen liittyen myös

Kuinka saavutan tavoitteeni

Take some time to clear your mind

Unelmia ja tulevaisuuden to do -lista