Uusi kotikin on jäänyt ihan esittelemättä kaikessa tässä rytäkässä mutta täällä me ollaan enkä voisi olla tyytyväisempi. Tämä koko paikka tuntuu melkein maagisen hyvältä lankkulattioineen ja merinäköaloineen päivineen. Tässä siis muutama ensimmäinen nurkka täältä meiltä, siis ne, joissa ei ole enää laatikoita levällään.

Muutosta muistuttavat tosiaan vielä muutamat laatikot mutta suurin osa tavaroista on jo paikoillaan. Oikeastaan koti on niin ihana, että lievä keskeneräisyys ei edes haittaa. Vaaleaksi maalattu lankkulattia tuntuu hyvältä paljaissa jalkapohjissa, ikkunoista, joita on monta, näkyy meri ja kaikki huoneet tuntuvat suorastaan huokuvan hyvää oloa.

1900-luvun alussa rakennettu talo on kietonut meidät lämpimään syleilyynsä ja taakka putoaa usein harteiltani jo kotimatkalla, kun jään ratikasta hiljaisella kotikadulla.

Pysähdyn usein katselemaan ympärilleni ja mietin, että tämä ei voi olla totta. Että me ihan oikeasti asutaan täällä ja se tuntuu ja näyttää tältä. Tunnen itseni aivan sanoinkuvaamattoman onnekkaaksi enkä voi vieläkään käsittää tätä. Olen rakastanut kaikkia koteja, joissa olen asunut mutta tämä on ensimmäinen, jossa tunnen ihan oikeasti olevani kotona.

Ja niin tuntee koko muukin perhe. Kissa nauttii mainitusta lattialämmityksestä täysin siemauksin, lapsi nukkuu paremmin kuin vuosiin ja mieskin on leppoisampi kuin aikoihin, vaikka molempia vuoden kiireisin työsesonki ja univelka sen myötä painaakin.

Tässä paikassa on jotain ihan uskomatonta, jota en oikein osaa edes selittää. Viehätystä lisäävät tietysti myös hieman maallisemmat yksityiskohdat, kuten vaaleanpunainen jääkaappi, lattialämmitys kylpyhuoneessa sekä kylpyamme, jollaista minulla ei ole vielä yhdessäkään kodissa ennen tätä ollut.

 

Toki pieniä haasteitakin on tullut vastaan. Uusi tuttavuutemme induktioliesi ei tullutkaan juttuun kattiloidemme kanssa ja valaisinten kiinnittämiseen tarvitaan erikoispitkät tikkaat huonekorkeuden ollessa todella suuri. Tauluille ei niiden ikkunoiden välissä ole riittävästi seinäpinta-alaa ja pistokkeetkin sijaitsevat melko kummallisissa paikoissa (kuten keskellä keittiön seinää!). Kukaan ei ole ehtinyt ostaa lusikkalaatikkoa ja lapsen huoneesta puuttuu hylly. Verhoille ei ole minkäänlaisia kiinnitysmekanismeja mutta toisaalta vanhat, syvät ikkunalaudat ovat kyllä kauniit ilmankin. Onneksi kynttilöillä, luovilla ratkaisuilla ja boheemilla asenteella pääsee jo pitkälle.

Kaikki huonekalumme ja tavaramme tuntuvat olevan täällä kuitenkin aivan kotonaan. Aivan kuin ne olisi ostettu juuri tätä kotia varten vaikka osa on kulkenut mukana jo vuosia. Kasvit rehottavat lukuisilla ikkunalaudoilla ja kaikki muukin mustavalkoisista kahvimukeista unisieppariin ja tyynytuoliin on löytänyt paikkansa heti. Kaipa sekin jostain kertoo.

Nyt jatkan kahvinjuontia ja työn tekoa tuossa kuvassa näkyvän keittiön pöydän ääressä, palataan pian!