Vuoden loppumiseen liittyy aina tietynlaista uuteen valmistautumista ja menneen reflektointia. Olen yleensä ollut varsin aktiivinen molemmissa mutta juuri nyt en koe tarvetta kumpaankaan. Ainakaan vielä.

Jotta voi tulla uutta, pitää aiemman olla valmista. Mennyt vuosi on ollut niin täynnä etten ole ihan varma mistä päästä sitä oikein pistäisin nippuun. Viime vuonna minulla oli kasapäin tiukkoja tavoitteita liikevaihdon kasvattamisesta someseuraajiin ja vuoden lopuksi tuntuikin luontevalta listata asioita numeraalisesti.

Tämän vuoden koen painottuneen enemmän henkiseen kasvuun kuin logo- tai verkkosivustomääriin vaikka ne ovat tänä(kin) kovat nekin. Tärkeämpää on kuitenkin ollut raivata tilaa minulle ja sille, millainen minusta oikeastaan näiden kaikkien viime vuosien aikana on kasvanut. Itsetutkiskelu niin kotona kuin ulkomaillakin on tehnyt hyvää ja toivottavasti myös tehtävänsä.

Näinä välipäivinä olen tietoisesti antanut olla. Olen lillunut flunssan ja loman rajamailla ja pakottanut itseni olemaan suunnittelematta tulevaa vielä. Aamusivuistakin olen laistanut, kun edellinen vihko loppui kesken kaiken. Olen ja odotan. Tämä vuosi ei tunnu vielä loppuneen, joten uuden suunnittelu tuntuu vaillinaiselta. Pidän tärkeänä sitä, että vaikka pakon edestä tehdään paljon lennossakin, on sille tietoiselle tulevaisuuden visioinnille paikkansa ja sen paikan on tunnuttava oikealta. Siltä, että on valmis edellisten asioiden kanssa.

Tuorein aarrekarttakin on edelleen ihan validi enkä koe vain vuoden vaihtumisen takia tärkeäksi päivittää sitä. Eiköhän tässä tulevaisuutta muovata ensi vuonnakin. Bujossakaan ei ole vielä viivaakaan ensi vuodesta, saati valmiita kuukausinäkymiä tai viikkosivuja. Sähköistä kalenteria on toki täytetty sekin edestä jo ja se on loppuunmyyty suunnilleen huhtikuun tienoille ainakin isompien kokonaisuuksien osalta. Se riittää minulle juuri nyt.

Kyllä se vuosi 2019 sieltä alkaa, tein minä sen tarkempia suunnitelmia etukäteen tai en.