Aivan uskomaton viikko takana. Vuoden viimeinen kuukausi on alkamassa ja tähän kuluneeseen kuukauteen ja etenkin tähän viimeiseen viikkoon tuntuu tiivistyneen suunnilleen kaikki mitä nyt voi yhteen viikkoon ylipäätään tiivistyä.
Jokainen näistä asioista ansaitsisi oman artikkelinsa mutta juuri nyt takki on sen verran tyhjä, että taidan aloittaa pienestä koosteesta. Jatkoa seuraa heti kun olen a) ehtinyt nukkua ja b) saanut edes yhden lämpimänä juodun kahvikupillisen.
Uusin kirppislöytöni nökötti alimmaisena valtavassa kameratarvikekasassa, jota japanilainen mies penkoi kiireisen oloisena. Itse kävelin kylmän rauhallisesti hakemaan vain tämän ja jätin miehen pelastamaan ehkä häntä yhtä paljon puhutelleita linssejä ja runkoja.
Uusi kotikin on jäänyt ihan esittelemättä kaikessa tässä rytäkässä mutta täällä me ollaan enkä voisi olla tyytyväisempi. Tämä koko paikka tuntuu melkein maagisen hyvältä lankkulattioineen ja merinäköaloineen päivineen. Tässä siis muutama ensimmäinen nurkka täältä meiltä, siis ne, joissa ei ole enää laatikoita levällään.
Parasta ja pahinta tässä työssä on sen vaihtelevuus. Koskaan ei tiedä, mitä tulee minäkin päivänä vastaan ja jos ei haastetta riitä tarpeeksi omasta takaa, niin sekaan voi lisätä sopivan määrän esimerkiksi muuttoja, matkoja ja muita mausteita. Miltä ne työpäivät sitten näyttävät ja mitä niihin kuuluu?
Kävimme hiljattain etsimässä legendaarisia hylättyjä huviloita Kruunuvuorenrannasta. Loppujen lopuksi löysimme vain yhden niistä ja kameraankin tallentui lähinnä luontoa. Jotain maagisen seesteistä tuossa paikassa kuitenkin oli. Pysähtynyttä. Tai ehkä se oli seesteisyyden harvinaisuus omassa elämässä, joka pysäytti. Pysähdy sinäkin, ota vaikka kuppi kahvia ja istu hetkeksi fiilistelemään tätä pientä kuvapäiväkirjaa.
Menisin kyllä, mutta mitä jos. Mitä jos mokaan, mitä jos kukaan ei kuuntele ja ketään ei kiinnosta.Mitä naapuritkin ajattelee. Mitä jos tästä ei tule mitään, mitä jos näytän tyhmältä, mitä jos joku nauraa, mitä jos eksyn, mitä jos en osaa, mitä jos mitäjosmitäjosmitäjos. Mitä jos et pelkäisi ollenkaan? Mitä tekisit?
Kirjoitin viikko sitten itselleni salaa listan siitä, millainen olisi unelmakotini ja sen tärkein kriteeri oli se, että sen pitää olla rakkautta ensisilmäyksellä. Vähänpä tiesin silloin.
Jos minulla olisi teemasana, se olisi ehdottomasti yes. Tai paremminkin YES.
Jos olet lukenut bestseller-klassikon Eat, Pray, Love, tiedät mistä puhun. Jos et, niin kyseessä on siis teoria siitä, että jokaisen ihmisen ja jokaisen kaupungin voi tiivistää yhteen sanaan. Ajatus on kiinnostava,
Tänään pyysin aamulla miestä lähettämään lapsen kouluun ja jatkoin unia. Ympäripyöreä edellinen viikko vaati veronsa mutta tällä kertaa olin varautunut. En yrittänytkään olla maanantaiaamuna parhaimmillani, vaan annoin itselleni ja ajatuksilleni tilaa toipua.
Tiesitkö, että blogini suosituin hakusanayhdistelmä on edelleen visuaalisesti vaativa kuolema? Ehkä sosiaaliporno kiinnostaa tai ehkä kuolema on kohdannut monia muitakin. Se kiinnostaa mutta siitä harvoin puhutaan. No nyt on kuolemasta vähän lisää juttua.
Muistatko vielä, kun unelmoit niistä asioista, joita sinulla on nyt? Minä meinaan välillä unohtaa.
Muistatko vielä, kun blogit olivat päiväkirjamaisempia. Oli merkintöjä juuri tältä päivältä, päivän asua ja ehkä ruokaa. Hajanaisia ajatuksia, muistoja ja oivalluksia jäsentymättömämmässä paketissa. Sittemmin niistä tuli verkkomedioita, kuratoituja sisältöjä, useampia kirjoittajia, tuntikausia muokattuja kuvia ja editoituja, vain harvoin juuri tätä päivää tai hetkeä koskevia tekstejä. Omani tietysti mukaan lukien. Mitä jos tänään luvassa olisi ihan vaan sekalaisia kuulumisia?