Ajattelin päivittää ja kirjoittaa hieman siitä, mikä kaikki tänä vuonna on muuttunut. Avasin tuttuun tapaan taustahallinnan ja ainiin, se valtava WordPress-päivitys 5.0 onkin täällä jo paikallaan ja kaikki on aivan eri näköistä. Elämässäkin tuntuu tulleen muutamakin massiivinen päivitys tässä tämän vuoden aikana.
Uusi kotikin on jäänyt ihan esittelemättä kaikessa tässä rytäkässä mutta täällä me ollaan enkä voisi olla tyytyväisempi. Tämä koko paikka tuntuu melkein maagisen hyvältä lankkulattioineen ja merinäköaloineen päivineen. Tässä siis muutama ensimmäinen nurkka täältä meiltä, siis ne, joissa ei ole enää laatikoita levällään.
Kirjoitin viikko sitten itselleni salaa listan siitä, millainen olisi unelmakotini ja sen tärkein kriteeri oli se, että sen pitää olla rakkautta ensisilmäyksellä. Vähänpä tiesin silloin.
Muistatko vielä, kun unelmoit niistä asioista, joita sinulla on nyt? Minä meinaan välillä unohtaa.
Haluatko verkkosivuillesi uutiskirjelomakkeen, hae plugari. Haluatko tehdä paikallisen kopion kahden vuoden sähköpostikirjeenvaihdosta kansioineen Thunderbirdillä, hae plugari. Kaikki tuntuu nykyään korjaantuvan erilaisilla lisäosilla, plugareilla. Miksei elämään saa kans plugareita? Tässä olisi muutamia ideoita:
Pari viikkoa sitten meillä matkustettiin kuuhun ja takaisin seitsemänvuotiaan kunniaksi. Teemasynttärit on yksi inspiroivimmista asioista mitä tiedän, niitä on ihana suunnitella ja valmistella. Parasta on vetää aina ihan vähän överiksi.
Kotijuttuja ei ole täällä juuri näkynyt. Se johtuu lähinnä siitä, että minäkään en ole juuri nähnyt kotia. Mitä nyt vilaukselta sängyn ja jääkaapin ympäripyöreiden työpäivien lomassa. Mutta se koti, täällä se on odotellut ihan tyynesti, että minulla on aikaa. Niinpä harvinainen vapaapäiväni kuluikin pitkästä aikaa sormet mullassa. Ah mitä terapiaa.
Minä en varsinaisesti ole mikään multasormi, viherpeukalo tai metsässä samoilija.
Moni on sanonut, että jännittävintä bloggaajan tapaamisessa kasvotusten on ääni. Siis se, että vaikka olisi lukenut vuosikaudet tätäkin julkista pöytälaatikkoa, ei ole välttämättä koskaan kuullut miltä kuulostan livenä. Itse olen usein miettinyt miltä ottamani kuvat kuulostavat.
Joskus sisustuskuvista tulee heti sellainen en kestä, pakko saada -fiilis. Olen vähentänyt shoppailua huomattavasti mutta antanut itselleni luvan retkahtaa, jos kohde herättää minussa suurta ja ehdotonta rakkautta (Marie Kondo, I hear you!). Tämä nerokas tyynysohva teki niin, eikä se jättänyt minua rauhaan.
Olen vuosia haaveillut unisiepparista ja aina satunnaisesti laiskanpuoleisesti niitä vilkuillutkin. Oikeastaan olen kuitenkin enemmän haaveillut sellaisen tekemisestä kuin ostamisesta. Ja sen verran laiskanpuoleisesti sitäkin, että projekti ei ole edennyt kovin vauhdilla. Perfektionistin rimakin on ollut aika korkealla, että jos sellaisen kerran nyt tekee niin sen pitää sitten olla kans hieno.
Vietin tänään pitkän tovin valokuvaten makuuhuonettamme. Erityisesti sitä yhtä kohtaa, johon olin eilen ripustanut kuvan puolukasta. Puolukka päätyi seinälleni kahdesta syystä. Sen takia, että se on hieno ja sen takia, että se on suomalainen. Jälkimmäinen kuulostaa paljon yksinkertaisemmalta kuin onkaan ja on nyt ajankohtaisempaa kuin koskaan.