Jossain sanottiin osuvasti, että nykynaiset ovat hurahtaneet sairauteen nimeltä minimalismi. Tunnistan ilmiön itsessänikin ja vaikka kyseessä onkin trendi, on sille myös selkeästi tilausta. Joka puolella tuntuu vallitsevan tavarakaaos, joka näkyy kirpputoriröykkiöinä sekä kirpparipöytien, facebook-kirppisten ja kaikenlaisten kierrätys- sekä järjestelyryhmien räjähtäneenä kasvuna.
No nyt sitä kotia vähän huonekalujenkin kanssa. Pysyn edelleen kannassani siinä, että voin tinkiä kotona neliöistä mutta en sijainnista. Nyt sijainti on käytännössä täydellinen ja neliöitäkin tuli itseasiassa yhdeksän lisää aiempaan verrattuna. Silti täällä on tehty tietty määrä kompromisseja ja
Valitettavasti sanonta ei pidä paikkaansa. Kesä ei kuivaa sitä minkä kastelee eikä valitettavasti myöskään pese sitä minkä sotkee.
Kaoottisesta keväästä johtuen kotona on edelleen kaikki vähän kesken ja rempallaan enkä ole täällä blogin puolellakaan ehtinyt asiaan kovinkaan paljon kajota. Koti itsessään on ihana mutta ilmoituksensa mukaisesti persoonallisena vaati(i) myös hieman totuttelua ja tuunaamista. Moni asia on vähän oudossa paikassa tai muuten vaan, noh, persoonallista.
Matkustettuani eilen neljä kertaa bussilla, kerran ratikalla, kerran autolla ja haettuani avaimet, lainalinssin, kovalevyn sekä käytyäni pressipäivässä, Viikkarin laivassa, UFFilla, posliinikaupassa, uudessa kodissamme,
Useimmiten omat suosikkituotteet löytyvät vasta kaupan hyllyltä eikä keskeneräisiä protoja juuri esitellä. Everyday Design päätti kuitenkin tällä kertaa toimia toisin ja kysyä sekä minun että etenkin teidän mielipidettänne tuotantoon lähtevistä tuotteista.
Kun omat nurkat on kuvannut miljoona kertaa ei mikään ole virkistävämpää kuin kuvauskutsu jonkun toisen kotiin. Ja vielä minkälaiseen kotiin. Olen aina tykännyt hurjasti ystäväni asunnosta, jossa kaikki on avaraa ja valoisaa sekä minimalistisen hyvällä maulla sisustettua.
Tuntuu vähän tyhmältä tehdä sisustuspostausta kodista, jonka jätämme taakse ensi kuun puolivälissä mutta koska tämä pöytäoivallus mullisti koko kodin, halusin jakaa sen vielä teidän kanssanne. Minähän toin siis töistä toisen suurista lasipöydistäni kotiin aiemman valkoisen pyöreän tilalle. Muutos oli tietysti sisustuksellisesti suuri mutta vielä suuremman näkökulmanvaihdon se toi arkeemme.
Muniinpuhaltelu ei kuulunut tämän vuoden toimenkuvaan eikä niiden maalailu myöskään. Ostin kuitenkin ohikulkumatkalla O:lle puisen koottavan pupun ja rairuohothan meillä ovat jo hetken rehottaneet.
“Mitäs oisit mieltä?”
“Ai mistä?”
“Näistä.”
“Ne on kyllä niin kauheet, että ne on tavallaan jo aika hienot.”
Välillä intuitio on ihan oikeassa ja siihen pitäisi vain luottaa. Kun O:n huonetta alettiin sisustaa, minulla kummitteli koko ajan mielessä mustavalkoinen iso matto mutta jostain syystä siirsin aina ne ajatukset sivuun ja kokeilin lattialle ensin oikeastaan kaikkea muuta.
Katselen aina kateudesta vihreänä (hehheh) kuvia ihmisten vehreistä keittiöistä, tuoreista yrteistä ja rehottavista huonekasveista. Omat kokeiluni puutarhuroinnin saralla ovat lähinnä surkuhupaisia ja päättyvät useimmiten traagisesti.