Tällaista tänään.
Mitä saadaan aikaan kun yhdistetään aikuisten kirjoittamia juttuja lapsista ja lasten kirjoittamia juttuja lapsista ja aikuisista, pallomeri, Joonas Lehtimäen sarjakuvia, aikuisten juttuja lapsille ja lapsilta kielletty lastennäytelmä, lasten tekemiä kuvituksia ja kuvia lapsista? No tietenkin tänään ilmestyvä Esitys-lehden tämän vuoden viimeinen numero: Lapsi.
Edellinen Tukholmanreissu keskittyi pressitoimistoon, tällä kertaa olimme sen sijaan NK:n eli Nordiska Kompanietin neljännessä kerroksessa. Aamu alkoi toimittajien ja bloggaajien kestitsemisellä muhkein aamiasbuffetein ja jatkui siten, että Sophie la girafe Baby oli ensimmäisenä maailmassa myynnissä NK:n lastenosastolla.
On päiviä jolloin kaikki menee pieleen ja sitten on sellaisia päiviä kuten tänään jolloin kaikki sellainen menee pieleen, jonka ei missään nimessä pitäisi edes pystyä menemään pieleen.
Ei skumppa-aamiaisissakaan tietenkään mitään vikaa ole mutta en keksi kyllä yhtään mahtavampaa tapaa aloittaa aamu kuin hyppäämällä pallomereen.
Messukeskus on jälleen kerran täyttynyt kirjoista, lehdistä ja kaikesta muusta tähän aihepiiriin liittyvästä kun vuotuiset Kirjamessut valtaavat siitä ison osan.
Kysyin asiakkaalta, että mieltyikö hän enemmän pysty- vai vaakamalliseen käyntikorttiin ja heitin lopuksi ilmaan, että vaaka on klassisempi ja toimii varmaan paremmin. Vastaus oli, että ”ihan niinku mä. Siis klassinen, en toimi paremmin vaa’assa”.
Eilen tempaistiin oikein kunnon kuvaussetti studiovalojen lämmössä. Työn alla oli kaksi erillistä projektia, toiseen katettiin kahvipöytää ja toisessa seikkaili siivousvälineitä. Meno oli aika hurjaa mutta hauskaa oli ja hyvä tuli. Koristeelliset kupit pääsivät oikeuksiinsa lattialle lavastetulla kahvipöydällä ja ripauksen klassista hienostuneisutta tuovat Chipendales-lusikat olivat vuokralla antiikkiliikkeestä.
Minulta kysyttiin hiljattain minkälainen on tylsä työpäiväni. Jäin oikein miettimään tätä asiaa moneksi päiväksi sillä tylsä ei usein (jos koskaan?) tarkoita sellaista päivää etteikö olisi tekemistä. Aina on jotain kesken, isompaa tai pienempää tai vähintään sitten jokin oma henkilökohtainen projekti jos ei muuta.
Töissä on, yllätys yllätys, kiirettä. Vaan ei ihan niin paniikinomaista kuin vielä hetki sitten. Tekemistä riittää kyllä mutta niin tuntuu oudosti riittävän aikaakin. Vaikka tiedän itsekin pitäväni (turhankin) montaa rautaa tulessa, onnistuu työpäivieni monimuotoinen sisältö välillä yllättämään minutkin.
Ovat nämä aina vähän niin kuin lapsia nämä työprojektit (anteeksi O, ei sillä tavalla). Kun tulee valmista ja painovedos on hyväksytty, on kuin lapsi lentäisi pesästä maailmalle ja minun työni sen projektin osalta päättyy. Sen jälkeen on lennettävä omilla siivillään lehtihyllyihin, tilaajien postilaatikoihin ja milloin mihinkin. Synnytystuskat vaihtelevat hieman projekteittain. Jotkut syntyvät helpommin kuin toiset, toisaalta