Muistatko vielä, kun blogit olivat päiväkirjamaisempia. Oli merkintöjä juuri tältä päivältä, päivän asua ja ehkä ruokaa. Hajanaisia ajatuksia, muistoja ja oivalluksia jäsentymättömämmässä paketissa. Sittemmin niistä tuli verkkomedioita, kuratoituja sisältöjä, useampia kirjoittajia, tuntikausia muokattuja kuvia ja editoituja, vain harvoin juuri tätä päivää tai hetkeä koskevia tekstejä. Omani tietysti mukaan lukien. Mitä jos tänään luvassa olisi ihan vaan sekalaisia kuulumisia?
En tiedä, oletko voinut viime aikoina välttyä Auralta. Kaikki on ollut kovin salamyhkäistä ja sille on syynsä. Täällä on haluttu hioa ja viimeistellä tätä tuotetta viimeiseen asti niin, että jokainen yksityiskohta on varmasti kohdallaan. Haluan lunastaa kaikki lupaukset ja todella tehdä Aurasta tuotteen, joka muuttaa käsitystäsi bullet journalista.
Viime viikot ovat olleet outo sekoitus lomaa töissä ja töitä lomalla. Toimistolla vallitsee edelleen muuttokaaos, päässä tuntuu olevan tauhkaa, sekalaisia muistiinpanoja lojuu sikin sokin pöydällä ja koneella eikä kroppakaan ihan kesäkunnossa liene. Olen pikkuhiljaa siivoillut. Päätä. Konetta. Aina välillä, kun aikaa on.
Jotta uudelle tulee tilaa, pitää ensin päästää irti vanhasta. Tämä pätee niin elämään, ihmissuhteisiin kuin toimistoihinkin.
En ollut koskaan ajatellut muuttavani Kaapelitehtaalta pois. Sellainen ei ollut käynyt mielessäkään ennenkuin maailmankaikkeus pisti tuulemaan ja pudotti nenän eteen sellaiset uudet tilat että oksat pois.
Lähteminen on tuntunut kaikelta muulta paitsi siltä miltä kuvittelin sen tuntuvan. Nyt istun jo täällä uudella toimistolla mutta palataan vielä hetkeksi takaisin vanhoihin neliöihin. Viimeisiin päiviin, joiden tunnelatausta on vaikea tiivistää tekstiksi.
Olin ajatellut, että tästä kesästä tulee aika iisi. Ehkä ensimmäinen vuosiin, jolloin pidän ihan oikean loman ja otan muutenkin vähän rennommin. Hengittelen ja haahuilen. Vähänpä tiesin taas kerran.
Pitkäaikainen yhteistyö on usein hedelmällisempää kuin pikarykäisy. Kun tuntee ja tietää asiakkaan, on helppo toimia ja ideoida lisää. Toisaalta se antaa myös asiakkaalle varmuuden. Voit luottaa siihen, että sitä saat mitä tilaat. Hello honey -hunajabrändi ei ole suinkaan ainoa asiakkaistamme, joka palaa kerta toisensa jälkeen takaisin siinä vaiheessa, kun tarvitaan jotain lisää. Tällä kertaa otimme hieman päivitettyjä promokuvia.
Inspiraatio on ollut vähän hukassa viime aikoina. Töihin meno on tuntunut tahmealta ja ajatukset ovat sirpaloituneet niin ettei sieltä löydy enää yhtään ehjää kappaletta. Uusista ideoista nyt puhumattakaan. Omatkin projektit tuntuvat nihkeiltä, ne eivät oikein etene, innosta tai puhuttele.
Reilu vuosi sitten olin luopunut isoista hankkeista, perustanut alkuvuodesta toisen yritykseni ja kipuilin uuden edessä. En oikein tiennyt minne kuulun, kuka olen tai edes mitä haluan. Halusin kuitenkin eteenpäin ja isosti. Uusien tuulien tueksi ostin uudet kengät ja pistin ne ensimmäistä kertaa jalkaani viime vuoden PING Festivaleille Clarioniin.
Minut tunnetaan useimmiten tummanpuhuvasta tyylistä mutta onneksi se ei estä tällaisten värikkäämpienkin projektien ilmaantumista työpöydälle.
Ammattilaisen ja amatöörin erottaakin mielestäni siitä, että ammattilainen tuottaa uskottavaa ja laadukasta jälkeä omalla epämukavuusalueellaankin. Eli silloin, kun asiakkaan toiveet eivät välttämättä vastaa niitä omia ydinmieltymyksiä. Moni aloittava graafikko jumittaa ihan turhaan yhdessä tyylilajissa mutta kun kokemusta karttuu lisää, alkaa (visuaalinen) maailma avautua ihan uudella tavalla.
Valmistaudumme juuri Oot niin ihana -brändin kanssa Lapsimessuihin ja kun meiltä toivottiin mahdollisuutta saada osastolla itsestään polaroid-kuva, ei minua tarvinnut kovin kauaa maanitella. Olin nimittäin himoinnut tätä pientä söpöläistä eli Instax miniä meille jo pidemmän aikaa.
Se on se tunne, kun menet bileisiin ja sulle tarjotaan olutta, jossa on sun suunnittelema etiketti. Olutetiketin lisäksi Sakemannille suunniteltiin paljon muutakin mutta kaikki alkoi salaperäisestä hahmosta, joka etiketissäkin seikkailee.